Olemme hiljattain perustaneet suomalaisen SQL Server -ammattilaisten yhteisön, jonne ovat tervetulleita kaikki SQL Serverin parissa tavalla tai toisella työskentelevät ammattilaiset. Yhteisön eräänä tavoitteena on verkostoituminen muiden SQL Server -ammattilaisten kanssa sekä järjestää yhteisön puitteissa erilaisia ammattilaistapahtumia ja seminaareja. Jäseniä yhteisöön on rekisteröitynyt jo yli 200!
Keskustelu- ja verkottumisympäristöksi olemme valinneet LinkedIn-verkkopalvelun ja yhteisö löytyy osoitteesta http://www.linkedin.com/e/vgh/2437138/
T. Marko
Löysin hiljattain mielenkiintoisen artikkelin ruotsalaiselta sivustolta (löytyy osoitteesta http://www.idg.se/2.1085/1.258684/oracle-tappar-kunder-till-microsoft) missä todettiin että useat Oraclen asiakkaat suunnittelevat siirtymistä SQL Server 2008 -tietokantaan. Varmastikaan aika ei ole siihen ollut kypsä vielä muutamia vuosia sitten jolloin itsekin työskentelin Oraclella tietokanta-asiantuntijana teknisessä myynnintuessa ja myöhemmin Oraclen tietokantojen tuotepäällikkönä. Kuitenkin teknologiat kehittyvät ja kypsyvät - niin myös SQL Serverin tapauksessa.
Korkean käytettävyyden ratkaisuna ja vaihtoehtona tietokantaklusteroinnille, Microsoft esitteli uuden tietokantapeilausteknologiansa SQL Server 2005:n yhteydessä. Teknologiaa on kehitetty edelleen SQL Server 2008:ssa ja se mahdollistaa sovellusten tietokantayhteyden läpinäkyvän siirtymisen instanssilta toiselle parissa sekunnissa mikäli tuotantopalvelin on jostain syystä kaatunut - tai se on ajettu hallitusti alas esim. suunniteltua käyttökatkoa varten. Demoan itseasiassa tietokantapeilausta verkkokokouksessani 16.11.2009 (katso aikaisempi blogikirjoitukseni). Sovellusten tietokantayhteyden läpinäkyvä siirto perustuu vastaavanlaiseen teknologiaan mitä Oracle käyttää Oracle Call Interface (OCI) rajapinnassaan Real Application Cluster -ympäristöissä. Korkean käytettävyyden kustannustehokkuutta lisää se, ettei peiliympäristön tietokantaa tarvitse lisenssoida mikäli sitä ei käytetä muuhun tarkoitukseen.
Oraclesta SQL Serveriin siirtymistä vauhdittaa usein Microsoftin tapa lisenssoida tietokantansa. SQL Server 2008 Enterprise Edition sisältää kaikki perusominaisuudet kuin Standardi versiokin (esim. paikkatietotuen, ETL-välineen, OLAP- ja tiedonlouhintateknologian sekä vakioraportointipalvelut) mutta on suunniteltu erityisesti liiketoimintakriittisiin ympäristöihin joissa käyttäjämäärät liikkuvat tuhansissa yhtäaikaisissa käyttäjissä ja käyttökatkottomuus täytyy varmistaa kaikissa olosuhteissa. Ei ole mitenkään epätavallista että Suomessakin suuri osa uusista SAP-installaatioista tehdään nykyään Windows Server 2008:n ja SQL Server 2008:n päälle. Lisenssoinnin näkökulmasta Enterprise Editioniin ei ole saatavilla lisämaksullisia optioita vaan esim. tietokantataulujen partitiointi, edistyneet tietoturvaominaisuudet (tietokannan salaus, tietokantakäytön auditointi jne) ja online-hallintaväline useamman tietokantapalvelimen ympäristöissä kuuluvat Enterprise Editionin hintaan.
Siirtyminen Oraclesta SQL Serveriin ei luonnollisestikaan ole asiakkaille helppo nakki. Usein halutaan samalla uudistaa sovellusarkkitehtuuri ja päästä eroon vanhoista Oracle Forms ja Reports -sovelluksista, jotka eivät esim. tue XML/Web Services-rajapintoja tai laajemmin palvelupohjaista arkkitehtuuria. Oracle Forms ja Reports sovellusten migraatiossa skaalautuvampaan ja nykyaikaisempaan .NET -arkkitehtuuriin on käytettävissä mm. ATX Technologies -nimisen kumppaniyrityksemme Forms2Net -migraatiosovellus, joka muuntaa Oracle Forms (FMB) ja Reports -modulit joko Winforms- tai ASP.NET -sovelluksiksi. Ruotsissa kyseisen kumppanin tarjoamaa teknologiaa on jo käytetty muutamien yritysten Forms-migraatioissa.
Käytännössä Forms2Net (sekä Reports2Net) -migraatiotyökalu (tai oikeammin konversiotyökalu) integroituu Visual Studio 2008 -sovelluskehittimeen ja mahdollistaa Forms ja Reports modulien avaamisen Visual Studioon niin että varsinainen sovelluksen konversio tapahtuu Visual Studio -projektina. Konversiotyökalut generoivat valinnan mukaan joko C# tai Visual Basic .NET -koodia ja useimmissa tapauksissa konversio voidaan tehdä 100% automaattisesti. Sovellus voidaan julkaista joko perinteisenä Windows Forms -sovelluksena, WPF Windows Forms -sovelluksena tai ASP.NET -selainsovelluksena. Useimmissa tapauksissa asiakkaat ovat tehneet Forms-sovelluksista nimenomaan ASP.NET -sovelluksia koska tällöin sovelluksen skaalaaminen on helppoa Windows Server 2008:n kuormantasauspalvelulla IIS 7.0 ympäristössä. Konversiotyökalut tukevat Oracle Forms & Reports versioita 4.5 lähtien aina 10g:hen asti.
Itse Oracle-tietokantojen migraatiossa sovellusmigraation jälkeen voidaan käyttää Microsoftin kehittämää ilmaista SQL Server Migration Assistant 2008 for Oracle -migraatiotyökalua, joka tekee tietokantaskeeman, tietokantaobjektien sekä varsinaisen datan migraation Oraclesta SQL Serveriin pitkälti automaattisesti. Luonnollisesti sekä Forms2Net -migraatioissa sekä tietokantamigraatioissa tulee aina vastaan myöskin manuaalisia vaiheita vaativia toimenpiteitä - mutta kun migraatio on tehty, Oracle-lisensseistä voidaan asteittain luopua.
Kerron ATX Technologies:n työkalusta enemmän seuraavissa blogikirjoituksissani. Ne jotka eivät malta odottaa artikkeliani, voivat piipahtaa heidän sivuillaan osoitteessa http://forms2net.atxsoftware.com/
Oraclesta SQL Serveriin siirtyminen tuo näiden migraatioponnistusten jälkeen varsin lyhyessä ajassa merkittäviäkin kustannussäästöjä yrityksille. Samalla yritys voi hyödyntää SQL Server 2008:n lisenssiin kuuluvia Business Intelligence -komponentteja kuten SQL Server Integration Services (ETL-väline), SQL Server Analysis Services (OLAP ja Data Mining) sekä SQL Server Reporting Services (vakioraportointi ja raporttien jakelu). Tällöin kustannussäästöt kertautuvat ja esim. raportointiväline saadaan paljon laajempaan käyttöön.
Mikäli sinua kiinnostaa tutkia mahdollisuuksia siirtyä vaiheittain Oraclesta SQL Serveriin ja säästää kustannuksissa - ota ihmeessä yhteyttä allekirjoittaneeseen niin tutkimme tilannetta tarkemmin ja kerromme eri vaihtoehdoista maaliin pääsemiseksi.
T. Marko
Toistaiseksi SQL Server on tukenut pelkästään SMP (Symmetric Multi-Processing) -ympäristöjä, missä tietokantakyselyjen käsittely on tapahtunut yksinomaan yhdessä fyysisessä tietokantainstanssissa. Skaalautuvuuden, ETL-latausten sekä tietokantakyselyiden rajoituksena ovat olleet fyysisen palvelimen suorittimien määrä ja teho, käytettävissä olevan muistin määrä sekä tallennusjärjestelmän (mukaanlukien levyohjaimet, väyläarkkitehtuuri yms) IO.
SQL Server 2008 R2:n julkistuksen myötä saataville tulee myös Project "Madison" -nimellä toistaiseksi kulkeva teknologia, joka mahdollistaa MPP (Massively Parallel Processing) -ympäristöjen rakentamisen. Madison-teknologia tarkoittaa käytännössä sitä, että suuret, jopa petatavujen kokoluokkaa olevat tietovarastotaulut hajautetaan ohjelmallisesti useiden fyysisten palvelimien hallintaan. Jokaisella fyysisellä palvelimella on omat suorittimensa, työmuisti sekä oma levyalijärjestelmänsä. Jokaisessa palvelimessa ajetaan omaa SQL Server -instanssia mutta niitä käytetään ETL-välineen, hallinnan, OLAP-kuutioiden ja raportoinnin näkökulmasta kuin yhtä fyysistä palvelinta. ETL-prosessissa syntyvä datavirta hajautetaan hash-algoritmilla näiden fyysisten palvelimen rinnakkaiseen käsittelyyn ja koska käytettävä rauta on nk. referenssiarkkitehtuuriin perustuvaa teknologiaa, pullonkaulat on jo valmiiksi minimoitu mm. levyn suorituskyvyn näkökulmasta. Tämä mahdollistaa erittäin nopeat tietokantalataukset tietovarastoon ja käyttökohteita löytyy niin suurissa kauppaketjuissa kuin teleoperaattoreillakin.
Kyselyt ja päivitykset SQL Server 2008 R2 Madison -teknologiassa tehdään tätä varten dedikoituun palvelimeen, nk. kontrollinoodiin - joka hajauttaa kyselyt ja päivitykset automaattisesti kaikille fyysisille palvelimille ja palauttaa kyselyjen tulokset sovellukselle ikäänkuin kysely olisi tehty yhdellä palvelimella. Koska tietovarastossa oleva data on hajautettu tasaisesti useamman fyysisen palvelimen ja levyalijärjestelmän kesken, kyselyt ovat merkittävästi nopeampia kuin tehtäessä ne yhtä fyysistä palvelinta vasten. Tietovarastoteknologia mahdollistaa myös uusien palvelimien lisäämisen "lennossa", jolloin uuden palvelimen käyttöönotto tapahtuu tietovaraston näkökulmasta automaattisesti ja palvelimen omille levyille siirretään osajoukko tietovarastossa sijaitsevasta datasta taustalla. Madison -tietovarastoteknologia on myös varustettu automaattisella levypeilauksella jolloin yksittäisen fyysisen palvelimen tai sen "omistamien" levyjen rikkontuminen ei vaikuta datan saatavuuteen.
Teknologia on huomattavasti kustannustehokkaampi sekä rautakustannuksiltaan että ylläpidettävyydeltään kuin kilpailijoiden (esim. TeraData ja Oraclen Exadata / Real Application Cluster), koska Madison-arkkitehtuuri ei vaadi mitään eksoottista rautaa niin palvelimien kuin levyjärjestelmienkään osalta.
Teknologia tulee tuotantoon SQL Server 2008 R2:n myötä keväällä 2010 mutta sitä on jo benchmarkattu erittäin lupaavin tuloksin. Kerron näistä hieman myöhemmin blogissani.
Lisätietoja SQL Server 2008 R2:sta ja Project Madisonista löytyy osoitteesta: http://www.microsoft.com/sqlserver/2008/en/us/madison.aspx
T. Marko
Microsoft SQL Server 2008 sisältää natiivin paikkatietotuen (Spatial) sekä taso- että pallopinnalla sijaitsevan paikkatiedon esittämiseen ja paikkatietolaskentaan. Spatial-tuki on mukana kaikissa SQL Server 2008:n versioissa ja toimii tehokkaimmin SQL Server 2008 Enterprise Editionin päällä kun paikkatietolaskennassa tarvitaan tukea yli neljän fyysisen prosessorin palvelimille. SQL Server 2008 Spatial on yhteensopiva useimpien GIS-järjestelmien kanssa (mm. ESRI) ja mahdollistaa myös integraation Bing Maps -karttapalveluun, jolloin Bing Maps (http://www.bing.com/maps) -karttasisältöä voidaan tuoda omaan sovellukseen tai selaimeen - ja yhdistää Spatial-kyselyiden tuottama informaatio (esim. pisteet ja polygonit) karttamateriaaliin omina kerroksina.
Myös SQL Server 2008 R2 Reporting Services (raportointipalvelut) sekä Report Builder 3.0 tukevat paikkatietoa adhoc- ja vakioraportoinnissa. Report Builder 3.0 sisältää tätä varten omat karttakontrollit, joiden avulla voidaan rakentaa monipuolisia liiketoimintaraportteja kaavioineen, taulukoineen sekä visualisoida informaatio karttapohjalla esim. heat map -muodossa. Karttapohjana vakioraporteissa voidaan käyttää Bing Maps -karttapalvelua tai esim. ESRI:n shapefile -tiedostoja.
Olemme mukana Paikkatietomarkkinoilla Messukeskuksessa 3-4.11.2009 osastolla G1. Tervetuloa tapaamaan allekirjoittanutta, katsomaan demoja - ja keskustelmaan Microsoftin lähestymistavasta paikkatietoon.
SQL Server 2008 Enterprise Edition on suunniteltu skaalautuvuudeltaan ja korkean käytettävyyden ominaisuuksiltaan ympäristöihin, joissa edellytetään täysin käyttökatkotonta tietokantapalvelua - myös hallittujen käyttökatkojen tapauksissa. Enterprise Edition sisältää kymmenien teratavujen tietokantoja ajatellen ominaisuuksia, jotka mahdollistavat tietovaraston paremman suorituskyvyn ja hallinnan. Lisäksi SQL Server 2008 Enterprise Edition mahdollistaa edistyneet tietoturvaominaisuudet tietokantojen, yhteyksien ja yksittäisen tiedon salaukseen sekä tietokantakäytön auditointiin - ja on näin keskeisessä roolissa esim. PCI (Payment Card Industry) -standardeja noudattavien järjestelmien arkkitehtuurissa. SQL Server 2008 Enterprise Edition on myös erittäin kustannustehokas ratkaisu verrattuna Oracleen.
Pidän maanantaina 23.11.2009 (huomaa että ajankohta on muuttunut alkuperäisestä!) klo 15-16.30 internetin yli Live Meeting -verkkokokouksen johon kaikki blogin lukijat ovat tervetulleita osallistumaan. Live Meeting -esityksen seuraamiseen tarvitset Microsoft Office Live Meeting -työasemakomponentin jonka voi ladata työasemaan ilmaiseksi osoitteesta http://office.microsoft.com/en-us/help/HA101733831033.aspx
Työasemakomponentin asennus kannattaa tehdä hyvissä ajoin etukäteen. Itse Live Meeting -verkkokokoukseen pääset yksinkertaisesti osoitteesta: meet:sip:markohot@microsoft.com;gruu;opaque=app:conf:focus:id:f645f7f158884f1d9c895eac8e31dcce%3Fconf-key=3211
Käyn verkkokokouksessa läpi PowerPoint-kalvojen sekä oikeiden demojen muodossa keskeisimmät SQL Server 2008 Enterprise Editionin ominaisuudet liiketoimintakriittisissä ympäristöissä. Esityksen aikana on myös mahdollista jättää kysymyksiä verkkokokouksen chattiin ja pyrin vastaamaan kaikkiin kysymykseen esityksen lopussa.
Tervetuloa! /Marko
Viime viikolla järjestetyssä Sharepoint -konferenssissa Microsoft julkisti Project Gemininä tunnetun SharePoint 2010:een ja Excel 2010 integroituvan tietojen analysointiratkaisun - SQL Server PowerPivotin. Siihen kuuluu kaksi komponenttia: SQL Server PowerPivot for Excel 2010 -työasemakomponentti sekä SQL Server PowerPivot for SharePoint 2010 -palvelinkomponentti. PowerPivot mahdollistaa tietolähteeseen (esim. tietovarasto tai OLAP-kuutio) kytkeytymisen, erittäin joustavat pivotointi-, kaaviointi- ja suodatustoiminnot sekä attribuuttien parametrointiin suunitellut painonapit (slicers), joita hyödyntämällä Excel 2010:een rakennettu analysointiraportti saadaan dynaamisesti päivittyväksi sekä työasemalla että selaimessa.

SharePoint 2010:n raportointikirjasto tukee PowerPivot -taulukoiden esikatselua thumbnail -kuvina. Tietolähteenä voidaan käyttää luonnollisesti myös esim. Oraclen tietokantoja, Hyperion ESSBase-tietokantaa, Teradatan tietovarastoja sekä SAP:in Netweaver BI (entinen Business Warehouse) -tietovarastoa.
Lisätietoja osoitteesta: www.powerpivot.com
T. Marko
Koska kuluvana syksynä ja tulevana talvena tapahtuu todella paljon Microsoftin sovellusalustan rintamalla sekä Business Intelligencessä, aiemmat blogikirjoitukseni olivat jo osittain vanhentuneita. Tämän vuoksi olen siivonnut blogin ja päivitän artikkeleita vastaamaan nykyisten ja tulevien versioiden ominaisuuksia. T. Marko