Uutiset RSS-syötteenä
Xbox 360 valloittaa Liechtensteinin vuoden 2012 suurimman viihdejulkaisun kunniaksi
Viihdejätti Xboxista tuli eilen maailman ensimmäinen brändi, joka mullisti kokonaisen maan. Halo 4 -pelin julkaisun kunniaksi joukko rauhallisen Liechtensteinin ruhtinaskunnan tunnetuimpia maamerkkejä, esimerkiksi 1200-luvulla rakennettu linna ja toiminnassa oleva kaivos, muuntuivat vain yhden päivän ajaksi Halo-universumin tapahtumapaikoiksi.
Ryhmä innokkaimpia Halo-faneja ja median edustajia 16 maasta pääsi tähän erikoiseen ympäristöön ja osallistumaan teatterimaiseen kokemukseen. Osallistujat vietiin keskelle sotatannerta, jossa rankkojen taistelujen tunnelmaa luotiin pyroteknisillä räjähdyksillä, jykevillä äänitehosteilla ja elokuvamaisilla lavasteilla.
Liechtensteinin muuntaminen
Liechtensteinin muuntaminen peliympäristöksi tehtiin Xbox 360:n ja Liechtensteinin valtion markkinointiviraston yhteistyönä:
343 Industriesin yksinoikeudella Xbox 360:lle kehittämä Halo 4 heittää ihmiskunnan suurimman sankarin, Master Chiefin, aivan uuteen scifiseikkailuun. Lähes viisi vuotta Halo 3:n tapahtumien jälkeen käynnistyvässä Halo 4:ssä seurataan Master Chiefiä, kun hän joutuu salaperäiseen uuteen maailmaan. Sieltä hän löytää ylivoimaisen muinaisen pahuuden, joka uhkaa tuhota ihmiskunnan.
Halo 4 aloittaa uuden saagan Halon tarinassa, kun peli ilmestyy kauppoihin ensi tiistaina 6. marraskuuta.
Lue lisää lehdistötiedotteesta.
Lisätietoja: Jarno Kallunki-Mättö, Microsoft Oy, i-jakall@microsoft.com
Microsoft on julkistanut uuden Windows Phone 8 -älypuhelinkäyttöjärjestelmän. Windows Phone 8 tarjoaa erittäin henkilökohtaisen kokemuksen yhdistämällä käyttäjän hänelle tärkeimpiin ihmisiin ja asioihin.
Osana julkistusta Microsoft esitteli uusia Windows Phone 8 -ominaisuuksia mukaan lukien lasten nurkkauksen ja kohtauspaikat. Samalla yhtiö kertoi marraskuussa myyntiin tulevista Nokian, Samsungin ja HTC:n Windows Phone 8 -älypuhelimista.
Windows Phone -puhelinten sielu löytyy Live Tiles -tapahtumaruuduista. Missään muussa älypuhelimessa ei ole vastaavaa ominaisuutta. Käyttäjä voi valita aloitusnäyttönsä tapahtumaruutuihin itselleen kaikkein tärkeimmät ihmiset, sovellukset, musiikin, pelit, valokuvat ja monta muuta asiaa. Kolmea eri kokoa olevissa tapahtumaruuduissa voi käyttää nyt kahtakymmentä eri väriä, joten aloitusnäytöstä voi tehdä todella henkilökohtaisen ja käyttäjänsä näköisen.
Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmästä tekee poikkeuksellisen monet uudet ominaisuudet:
Katso lisää aiheista lehdistötiedotteesta ja Windows Phone Blogista. Tallenne julkistustilaisuudesta ja kuvamateriaalia löytyy Windows Phone NewsRoomista.
Odotettu Microsoftin uusi Windows 8 -käyttöjärjestelmä ilmestyy kauppoihin huomisaamusta 26.10.2012 alkaen. Uuden käyttöjärjestelmän myötä kuluttajat ja yrityskäyttäjät pääsevät kokemaan, mitä uusi Windows-maailma tuo tullessaan: kauniin ja sujuvan käyttöliittymän, laajan valikoiman erilaisia sovelluksia Windows-kaupasta sekä runsaasti eri käyttötarkoituksiin suunniteltuja Windows 8 -laitteita. Laiteuutuuksista löytyy PC:itä, tabletteja, all-in-one-laitteita ja nk. hybridejä, jotka muuntautuvat helposti sekä kannettavaksi että tabletiksi.
Ensimmäisessä aallossa Suomen markkinoille Windows 8 -laitteita tuovat mm. Acer, Asus, HP, Dell, Lenovo, Fujitsu, Samsung, Sony ja Toshiba. Windows 8 -laitteisiin kannattaa käydä tutustumassa esim. Anttilassa, Expert-liikkeessä, Gigantissa, K-citymarketissa, Stockmannilla tai Verkkokaupassa.
Windows 8 -optimoidun sovelluksen ovat innostuneet rakentamaan monet tunnetut yritykset. Esimerkiksi Finnair, HansaWorld, Huuto.net, Ilta-Sanomat, Nordea, Muumit-tv-sarjan tuotantoyhtiö Filmkompaniet Alpha, MTV3, Sanoma, Valio ja Yle ovat tuoneet Windows-kauppaan oman sovelluksensa.
Windows 8 tulee vähittäismyyntiin kahtena versiona: Windows 8 ja Windows 8 Pro. Yritysasiakkaille uuden käyttöjärjestelmän Windows 8 Enterprise -versio tarjoaa tehokkaita työkaluja mobiilikäyttöön.
Nyt on paras aika päivittää edullisesti vanha Windows-käyttöjärjestelmä uuteen, sillä tammikuun loppuun saakka Windows XP -, Windows Vista - tai Windows 7-käyttäjät voivat ladata www.windows.fi -sivulta ohjelmistopäivityksen 29,99 euron hintaan. 2.6.2012 ja 31.1.2013 välisenä aikana ostetun Windows 7 -koneen saa päivitettyä Windows 8:aan 14,99 eurolla osoitteessa www.windowsupgradeoffer.com.
Uuden Windows 8 -käyttöjärjestelmän virallinen maailmanlaajuinen julkaisupäivä lähestyy. Perjantaina 26.10. tuoreet Windows 8 -PC-laitteet, -tabletit ja -päivityspaketit tulevat myyntiin Suomessa ja ympäri maailman eri kieliversioina. Uudistus on merkittävä, sillä Windows on maailman yleisin käyttöjärjestelmä.
Windows 8 näkyy tällä viikolla perjantaista lähtien vahvasti jälleenmyyntipisteissä ja Helsingin keskustassa. Kaupoissa järjestetään runsaasti yleisötapahtumia ja esitellään uusia Windows 8 -laitteita:
DigiExpo-messuilla 2.–4.11.2012 Microsoft kumppaneineen tarjoaa mieleenpainuvia elämyksiä. Mukana osastolla ovat kumppanit Nokia, Acer, Asus, Expert-ketju, HP, Samsung, Sony, TopGear ja Rovio. Uusien ja yllättävien kosketusnäytöllisten Windows 8 -laitteiden, -sovellusten sekä Xbox-elämysten lisäksi paikan päällä voi kokeilla, miltä uudet Windows Phone 8 -puhelimet tuntuvat ja näyttävät. Microsoftin tapahtuma-alue löytyy osastoilta 6c109/6d111/6e111.
Seuraa tuoreita uutisia tästä uutisblogista. Pysyt myös ajan tasalla www.microsoft.fi/digiexpo -sivuilla, Facebookissa ja Twitterissä.
Xbox-musiikki: uusi täydellinen musiikkipalvelu tabletille, PC:lle, puhelimelle ja televisioon saapuu yli 30 miljoonan musiikkikappaleen maailmanlaajuisella valikoimalla. Xbox-musiikkipalvelu tarjoaa yhtenäisen musiikinkuuntelukokemuksen Windows 8 -tabletilla ja -PC:llä, Windows Phone 8 -puhelimella ja televisiossa Xbox 360 -konsolin kautta.
Xbox-musiikki on käytettävissä kaikkialla pilvitekniikan ansiosta – koko musiikkivalikoima on välittömästi käytettävissä ja sen hallinta on vaivatonta. Koska tiedot synkronoidaan pilveen, soittolistojasi ei ole sidottu mihinkään yksittäiseen laitteeseen.
Xbox-musiikki hyödyntää kokonaisvaltaisesti jokaisen käytettävän laitteen visuaalisia ominaisuuksia ja tehostaa musiikkia vaikuttavilla graafisilla elementeillä. Kuunnellessa musiikkia tabletilla, PC:llä, puhelimella tai televisiolla, näytöllä näkyy valokuvia ja tietoja esittäjästä sekä kansitaidetta ja luettelon levytyksistä.
Kattava Xbox-musiikkipalvelu sisältää seuraavia ominaisuuksia:
Xbox-musiikki tulee saataville Xbox 360:lle 23.10., Windows 8 -PC:lle ja -tableteille 26.10. ja Windows Phone 8:lle, kun laitteita tulee saataville. Xbox-musiikki tulee saataville muille alustoille tulevana vuonna.
Lisätietoja lehdistötiedotteesta.
Headweb-elokuvapalvelu saatavilla Xbox 360:lle ensimmäisenä alkuperäisesti pohjoismaisena sovelluksena.
Monipuolinen elokuvien ja TV-sarjojen valikoima on nyt saatavilla Xbox 360 -peli- ja viihdejärjestelmälle. Saatavana on tuhansia nimikkeitä uusimmista Hollywood-hiteistä paikallisiin vaihtoehtoihin ja vanhoihin klassikoihin. Vuokravalikoima on Pohjoismaiden laajin.
Headwebin myötä Xbox LIVE -verkkopalvelun pohjoismaisten jäsenten elokuvatarjonta moninkertaistuu ja lisäksi sovellus tuo mukanaan kauan kaivatun ominaisuuden – tekstitykset paikallisilla kielillä: suomi, ruotsi, norja ja tanska. Xbox 360:lle ja Xbox LIVE:lle Headweb on merkittävä askel kohti kokonaisvaltaista viihde-elämystä. Lisääntyvä sisällöntarjonta todistaa osaltaan, että Xbox on paljon muutakin kuin pelikonsoli: se on koko perheen viihdekeskus.
Microsoft kertoo pian lisää uusista viihdekokemuksista, jotka saapuvat Xbox 360:lle lähikuukausien aikana.
Lisätietoja löydät Headwebin kotisivuilta
Microsoft on julkistanut uuden maksuttoman työkalun, jonka avulla yritykset ja muut yhteisöt voivat selvittää IT-ratkaisujensa valmiuden ottaa käyttöön pilvipalveluja. Cloud Security Readiness Tool auttaa ymmärtämään paremmin omaa IT-infrastruktuuria, pilvipalveluihin liittyvää lainsäädäntöä, tietosuojaohjeistusta ja missä kohtaa pilvipalvelut ovat käyttäjälleen sopivimmat ja tukevat heidän liiketoimintaa parhaiten.
Työkalu koostuu interaktiivisesta ja helppokäyttöisestä kyselystä, jonka avulla se selvittää organisaation nykyisen IT-infrastruktuurin valmiudet ja auttaa arvioimaan pilvipalvelujen hyödyllisyyden. Työkalu perustuu Cloud Security Alliance -yhteisön ohjeistukseen.
Käy testaamassa organisaatiosi pilvipalveluvalmiudet täällä.
Microsoft on julkistanut myös tuoreimman SIR- tietoturvaraportin, jonka voit lukea täällä. SIR-raportti on laajasti tunnustettu auktoriteetti internetin tietoturvauhkien arvioijana ja tietoturvaohjeiden antajana. Raporttiin kerätään tietoa 105 maasta