Universumin vuosittaisen Ammattilaiset 2012 -tutkimuksen tulokset julkistettiin keskiviikko-iltapäivällä. Laajan ja puolueettoman tutkimuksen mukaan Microsoft on noussut työnantajamielikuvissa IT-alan ykköseksi. IT-alan työnantajien kärkiviisikkoon vastaajat arvioivat Microsoftin lisäksi Nokian, IBM:n, F-Securen ja Puolustusvoimat. Tutkimuksen mukaan haastavat työtehtävät, työ- ja vapaa-ajan tasapaino sekä arvostuksen kokeminen ovat nuorille ammattilaisille tärkeimpiä asioita työnantajaa arvioidessa. ”Microsoftilla panostamme paljon sekä esimiestyöhön, että joustavien työmahdollisuuksien tarjoamiseen. Uudenlainen, joustava työnteon kulttuurimme ja uudistetut työtilamme ovat saaneet erittäin hyvän vastaanoton oman väen keskuudessa. Korkea työntekijöiden tyytyväisyys näkyy ja kuuluu varmasti myös ulkoisessa tutkimuksessa. Kiitämme luottamuksesta”, tiivistää Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen.

Lue lisää tutkimuksesta täältä