November, 2011

  • Suomalaiset naiset liikkuvat paljon ja tunnollisesti – liikuntapelien suosio myös kasvussa

    Microsoftin, liikuntalehti Sportin ja Suomen Liikunta ja Urheilun (SLU) tuore tutkimus suomalaisten naisten liikkumisen motiiveista paljastaa mm., että suomalaiset naiset ovat liikkuessaan tavoitteellisia ja tunnollisia.

    Suomalaisilla naisilla on kova into liikkua. Vain 40 % naisista harrastaa liikuntaa niin paljon kuin haluaisi, vaikka liikkuvat nykyiselläänkin paljon. Joka kolmas suomalainen nainen liikkuu tai kuntoilee vähintään 5 kertaa viikossa, puolet naisista 2-4 kertaa viikossa.

    Naiset pitävät liikkumista tärkeänä erityisesti terveyden takia ja toivovat, että liikunta olisi hauskaa, vaivatonta ja säännöllistä. Suurimmaksi esteeksi liikunnan lisäämiselle koetaan oma saamattomuus ja laiskuus. Myös muut harrastukset ja työ rajoittavat mahdollisuuksia liikkumiseen.

    Moni nainen haaveilee uusien lajien kokeilemisesta ja elämyksistä. Kiinnostusta herättävät erityisesti tanssi, vesiliikunta, vaellus, pehmeät lajit, kuten jooga, pilates ja syvävenyttely. Naisista 40 % ottaisi mielellään oman personal trainerin. Myös liikunnallisten pelien suosio on kasvussa naisten keskuudessa. Liikuntapelien ykkösominaisuus on naisten mielestä hauskuus. Lähes joka kolmas nainen kokee pelit mielenkiintoisiksi, ja yli puolet naisista onkin jo ainakin kokeillut niitä.

    Liikuntapelien, kuten esimerkiksi Xbox 360:n ja Kinectin, kautta saa myös konkreettisia tuloksia. Lisäksi kynnys aloittaa liikunta on alhaisempi, kun avuksi ei tarvita erillisiä kapuloita, ohjaimia tai lisälaitteita. Vuoden Liikuntatuotteeksi 2010 valitulle Kinectille on saatavana ja kehitteillä useita uusia liikunnallisia kokemuksia.

    Tutkimuksessa oli vastaajia 1068, ja sen toteutti IRO Research syyskuussa 2011. Katso aiheesta lisää Sport-lehdestä.

    TOP 10 naisten liikunnan motiivit

    terveys

    energia

    painonhallinta

    stressinpurku

    itsetunto

    oma aika

    irti arjesta

    hyvä olo

    mielihyvä

  • Xbox esittelee Joulun lahjahitit DigiExpossa

    Xbox 360 ja Kinect -osasto tarjoaa tänään Helsingin messukeskuksessa käynnistyvällä DigiExpo-messuilla toinen toistaan vauhdikkaampia pelielämyksiä.  Kinect-suosikkipelien jatko-osat Dance Central 2, Kinect Sports: Season Two ja täysin uudenlainen autokokemus Forza Motorsport 4 ovat takuuvarmoja lahjahittejä jouluna, ja näiden lisäksi toimintapelejä riittää niin aikuisille kuin perheen pienimmille.  

    Kotimaisella pelirintamallakin ollaan kovassa nousussa, ja messuilla päästään testaamaan ensimmäistä kertaa suomalaisten pelivalmistajien uusimpia helmiä, kuten RedLynxin kehittämä Trials HD:n jatko-osa Trials Evolution, Bugbearin Ridge Racer: Unbounded, Frozenbyten kehittämä Trine 2 sekä ensimmäinen suomalainen Kinect-peli Kung Fu High Impact, joka on Virtual Air Guitar Companyn käsialaa.

    Toimintapelien aatelia messuilla edustaa Halo: Combat Evolved Anniversary, joka on intohimoisten Halo-fanien odottama 10-vuotisjuhlajulkaisu ja ensi kertaa pelattavana DigiExpossa. Lisäksi pelistä järjestetään messuilla SM-turnaus.  

    DigiExpo-messut Helsingin Messukeskuksessa 4.-6. marraskuuta 2011, Xbox 360 & Kinect -osasto  5a32 ja Halo-osasto 4b31.

    Pelilavan Xbox-esitykset & demot:

    • Perjantai 4.11. klo 15.00 ja 18.00
    • Lauantai 5.11. klo 10.30, 14.00 ja18.00
    • Sunnuntai 6.11. klo 12.00 ja 16.00

    Lisätietoja Kinectistä, Xboxista ja peleistä: www.xbox.com/kinect

    Kinect Facebookissa: www.facebook.com/kinectsuomi

  • Kohtaamispaikan viestintä valittiin vuoden business-viestintätyöksi

    Suomen ensimmäisessä viestintätoimintakilpailussa, MTL:n Communications Awards, Microsoft Kohtaamispaikka – Matka kohti tietotyön tulevaisuutta –viestintäkokonaisuus  valittiin b-to-b-kategorian voittajaksi. Kohtaamispaikka-viestinnän voittoa perusteltiin mm. sillä, että viestintä on pystynyt muuttamaan käsityksiä työn tekemisen tavoista ja onnistunut tuomaan esille tietotyön mahdollisuuksia positiivisella ja ymmärrettävällä tavalla. Microsoft toteutti Kohtaamispaikka-viestinnän yhdessä viestintätoimisto SEK Publicin kanssa.

    Kohtamispaikka-viestinnässä Microsoftin tavoitteena on ollut herättää suomalaisten työnantajien ja työntekijöiden keskuudessa keskustelua kaikille tärkeästä aiheesta, työstä ja sen mielekkyydestä ja tuottavuudesta.

    Kilpailun tuomariston puheenjohtajana toimineen Koneen markkinointi- ja viestintäjohtajan Anne Korkiakosken mukaan kilpailu työt edustivat kattavasti viestinnän haasteita ja useanlaisia tapoja toteuttaa tuloksekasta viestintää.

    Katso lisää Microsoftin Kohtaamispaikasta http://blogs.technet.com/b/kohtaamispaikka.

  • Vain viikko enää Hello Helsinki! -tapahtumaan

    Digitaalisen elämäntyylin tapahtuma Hello Helsinki! avautuu Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla 14.–17.11. Koko perheelle tarkoitettu maksuton tapahtuma on avoinna yleisölle päivittäin klo 12–21 (huom. tiistaina 15.11. klo 17–21). Katso oheisesta videosta mitä Microsoftin markkinointi- ja liiketoimintajohtaja Anthony Gyursanszky kertoo tapahtuma sisällöstä.

  • Spotify nyt saatavissa Windows Phoneen

    Maailman nopeimmin kasvava internetin musiikkipalvelu, Spotify, on nyt saatavissa Windows Phone –sovelluksena. Spotify-palvelussa käyttäjät voivat kuunnella musiikkia suoratoistona Internetistä. Musiikkia voi kuunnella artisteittain, albumeittain tai tekemällä soittolistoja haluamistaan kappaleista. Omia soittolistoja voi myös jakaa muiden käyttäjien kanssa. Tällä hetkellä palveluissa on tarjolla yli kymmenen miljoonaan kappaletta ja määrä kasvaa koko ajan.

    Windows Phone -älypuhelimissa Spotify-palvelun käyttö on erittäin helppoa ja mukana tulee ainutlaatuisia ominaisuuksia. Esimerkiksi Windows Phonen avulla on mahdollista jakaa kavereille suosituimmat kappaleet ja artistit Facebookin ja Twitterin kautta. Parhaimmat soittolistat saa myös suoraan puhelimen aloitusnäytölle tapahtumaruuduksi, josta käyttäjä pääsee nopeasti lempimusiikkinsa pariin. Spotify-musiikkia on mahdollista kuunnella kun muita sovelluksia on auki ja helppokäyttöisyyttä lisää sekin, että käyttöliittymä toimii samalla logiikalla kuin puhelimen.

    Windows Phone -version käyttö edellyttää maksullista Spotify Premium –palvelua, jonka saa hankittu Microsoft Marketplacesta.

    Lue lisää aiheesta Windows Phone blogista.

    Katso video täältä.

  • Nokia Lumia 800 ensiesittelyssä Microsoftin Hello Helsinki! -tapahtumassa

    Hello Helsinki! pidetään Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla ensi viikolla 14.–17.11.  Tapahtumassa nähdään ensi kertaa Suomessa uusi Nokia Lumia 800 Windows Phone -puhelin. Lisäksi Vanhalta löytyy joka päivä digitaalinen olohuone, yllätysohjelmaa, Windows Phone -mobiilibaari ja Nokia Lounge sekä suuri joukko asiantuntijoita kertomassa digitaalisuuden viimeisimmistä vinkeistä kuten esimerkiksi ohjaimettomasta pelaamisesta ja ensi-iltapeleistä. Koko perheelle tarkoitettu maksuton tapahtuma on avoinna yleisölle päivittäin klo 12–21 (huom. tiistaina 15.11. klo 17–21).

    Katso lisää tapahtuman nettisivuilta ja Facebookista.

     

  • Kinect täyttää vuoden

    Pelimaailma koki tasan vuosi sitten merkittävän mullistuksen, kun Xbox 360 -konsoliin liitettävä ohjaimettoman pelaamisen mahdollistava Kinect saapui kauppoihin. Laitetta myytiin yli 8 miljoonaa kappaletta vain 60 ensimmäisen vuorokauden aikana, mikä tekee siitä historian nopeimmin myyneen kuluttajaviihde-elektroniikkalaitteen. Ensimmäisen vuotena Kinect on valloittanut puolelleen niin pelivalmistajat kuin täysin uudenlaisen pelaajakunnan.

    Kinect on osoittautunut merkittäväksi innovaatioksi myös monella muulla saralla. Laitteen käyttämää vartalon 3D-skannausta ja liiketunnistusta on jo hyödynnetty onnistuneesti muun muassa Yhdysvalloissa autististen lasten koulunkäynnin tukemisessa, Iso-Britanniassa aivohalvauspotilaiden hoidossa ja Espanjassa kirurgien työvälineenä leikkaussalissa.  Sensori mahdollistaa uusia toimintatapoja niin kouluille, terveydenhuoltoon kuin tuotantoon.  Liiketunnistuksen lisäksi Kinect tunnistaa myös puhetta, mikä lisää sen kehitysmahdollisuuksia entisestään.

    Syntymäpäiviään juhliva Xbox 360 Kinect on näkyvästi esillä Microsoftin järjestämässä Hello Helsinki -tapahtumassa 14. - 17.11.2011 Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla. Peliosastolla nähdään Kinectin lisäksi myös toinen synttärisankari, kun remasteroitu Halo: Combat Evolved Anniversary julkaistaan pelin 10-vuotisjuhlan kunniaksi 15.11.2011. Hello Helsinki -tapahtuma on avoin kaikille, joten kuka tahansa voi kokeilla pelaamista Xboxilla ja Kinectillä.

    Lisätietoja Kinectistä, Xboxista ja peleistä: www.xbox.com/fi-FI/kinect

    Kinect Facebookissa: www.facebook.com/kinectsuomi

    Kehittäjäyhteisön Kinect-ideoita

    Hello Helsinki -tapahtuma: www.microsoft.fi/hellohelsinki