May, 2011

  • Microsoft valittiin Euroopan parhaaksi työpaikaksi

     

    Great Place to Work Institute on valinnut Euroopan parhaita työpaikkoja ja Microsoft menestyi tuttuun tapaan kisassa. Tänä vuonna yhtiö voitti uuden monikansallisten yritysten sarjan.

    Euroopan tutkimuksessa oli mukana 1380 organisaatiota ja kyselyyn vastasi lähes 345 000 työntekijää.

    Microsoft on menestynyt myös Great Place to Work Instituten Suomen tutkimuksessa. Yhtiö on sijoittunut joka vuosi kärkiviisikkoon ja voittanut kilpailun kolme kertaa.

    Microsoft on tehnyt viimeisen vuoden aikana Suomessa ainutlaatuisen työkulttuuriuudistuksen, jota yhtiö kutsuu matkaksi työn tulevaisuuteen. Lue lisää Microsoftin uudesta tavasta tehdä työtä “Ensimmäiset 100 päivää läsnätyötä” -blogista.

  • Tervetuloa Suomen Microsoftin uutisblogiin

    UUTISHUONE on uusi palvelumme suomalaiselle medialle.

    Uutisblogissa kerromme tuoreeltaan Microsoftin tapahtumista, tuotteista ja palveluista Suomessa ja maailmalla. Uutisiin linkitetään tiedotteita, blogivinkkejä, kuvia ja videoita sekä paikallisten asiantuntijoiden näkemyksiä aihetta syventämään. Sivustolta löytyvät linkkilistat ohjaavat tärkeimpiin kansainvälisiin ja paikallisiin tietolähteisiimme.

    Toimitamme uutisblogia yhdessä viestintäkollegoideni kanssa. Kuuntelemme mielellään toiveita. Laita viestiä, kommenttia tai käytä rating-toimintoa ja pisteytä uutispostauksia niiden kiinnostavuuden mukaan.

    Yhteistyöterveisin,
    Jaana Vuori
    viestintäjohtaja
    jaanav@microsoft.com

  • TechEdissä esillä Windows Phonen uusia ominaisuuksia

    Atlantassa käynnistyneessä vuosittaisessa Microsoftin it-ammattilaisten ja kehittäjien TechEd-tapahtumassa julkistettiin lisää Windows Phonen seuraavan version ominaisuuksia (koodinimi “Mango”). Tietoja uudistuksista on tipahdellut tasaiseen tahtiin, ja nyt oli vuorossa varsinkin yrityskäyttäjän kannalta mielenkiintoisia parannuksia.

    Uusien tuottavuustoimintojen ydin on tietysti nykyisistäkin Windows Phone -puhelimista tuttu Office, jonka mobiiliversio Office Mobile 2010 löytyy kaikista laitteista Office Hubin muodossa. Office-tiedostoja voi muokata puhelimessa, sähköpostin liitteissä tai SharePoint-työtiloissa. Käyttäjä voi tehdä yhteistyötä liikkeellä ollessaan ja Office-tiedostot kulkevat rikkoutumatta käyttäjien välillä riippumatta mitä versiota Officesta käytetään (PC, puhelin ja selain).

    Mango tulee yhdistämään puhelimessa olevat Office-tiedostot saumattomasti yhteen myös Office 365:n ja Live SkyDrive -pilvipalveluiden kanssa. Näin käyttäjällä on esimerkiksi maksuttomassa SkyDrivessa 25 gigatavua tilaa, johon puhelimesta voi tallentaa Office-tiedostoja ja jakaa ne turvallisesti muiden kanssa. Samalla tärkeistä tiedostoista on aina myös varmuuskopio.

    Lisää Windows Phonen uudistuksista Windows-blogista.

  • Tule ja testaa seuraava Windows Phone torstaina 26.5.

    Ensi viikolla raotetaan verhoa Windows Phonen tulevaisuuteen.

    Lehdistötilaisuudessa Helsingin Tennispalatsissa torstaina 26.5. pääpuhujana esiintyy maailmanlaajuisesti Windows Phone kehittäjäkokemuksesta vastaava Brandon Watson. Hän valottaa, mitä uutta koodinimellä Mango kulkeva tuleva Windows Phone tarjoaa kuluttajille sekä kehittäjille. Lisäksi esiintyvät Suomen Microsoftilta kehittäjäyhteisöstä vastaava johtaja Mika Okkola sekä Windows Phone -liiketoiminnasta vastaava Vesku Paananen, joka haastattelee suomalaista mobiilikehittäjää, kansainvälisen design-toimisto Fjordin johtaja Christian Lindholmia. Lindholm vastasi tiimeineen 90-luvulla Nokian maailman johtajuuteen nostamasta Nokia-puhelinten käyttökokemuksesta.

    Samana päivänä sovelluskehittäjille ja liiketoimintapäättäjile pidettävät Windows Phone -tapahtumat ovat herättäneet kovan ennakkokuhinan. Paikalle on ilmoittautunut yhteensä 600 sovelluskehittäjää ja liiketoimintapäättäjää sekä joukko suomalaisia Windows Phone -kumppaniyrityksiä.

    Jos tuorein tieto Windows Phonen tulevaisuudesta kiinnostaa, merkitse kalenteriisi torstai 26.5. klo 12 ja ilmoittaudu viestintätoimistoomme, josta saat tarkemmat tiedot tapahtumasta.

  • Seniorit liikuttavan pelikonsolin kimpussa


    Ikäihmiset sukelsivat pelien maailmaan eilen Helsingin Töölössä Kalliolan setlementin ja Microsoftin järjestämässä peli-iltapäivässä. Senioritalo Sandelsiin oli saapunut monikymmenpäinen joukko innokkaita ikäihmisiä kokeilemaan miltä tuntuu pelata konsolipelejä ilman minkäänlaista peliohjainta tai kaukosäädintä.  Tilaisuudessa asiantuntijat kertoivat myös pelaamisen ja liikunnan merkityksestä senioreiden hyvinvoinnille sekä seniorivertaisohjaajat opastivat turvallista internetin käyttöä erilaisissa arkipäivän tilanteissa.

      
     
    Pelaaminen auttaa pitämään ikäihmisen aivot kunnossa. Alzheimer-yhdistyksen muistineuvoja Jari Jokiluhta kertoi kuinka esimerkiksi pelaaminen, riittävä lepo ja arkiliikunta pitävät aivot virkeinä. Ikäihmisten liikuntaan erikoistunut fysioterapeutti Marita Pulkkinen korosti myös liikunnan merkitystä hyvinvoinnille. Vuoden liikuntatuotteeksi 2010 valittu Xbox Kinect saikin ikäihmiset ylös tuoleilta. Moni seniori pelasi ensimmäistä kertaa elämässään, mutta hetkessä ilmassa oli kisatunnelmaa, kun keilat kaatulivat ja helmat heiluivat tanssin pyörteissä.

    Microsoft ja Kalliolan setlementti ovat tehneet yhteistyötä ikäihmisten tietotekniikkataitojen kohottamiseksi jo vuodesta 2005. Kalliolan setlementin Senioreiden tietotupatoiminnan tavoitteena on ehkäistä ikäihmisten syrjäytymistä tietoyhteiskunnasta sekä tietoteknisten valmiuksien kehittäminen. Microsoft on tukenut hanketta sekä  taloudellisesti että ohjelmistolahjoituksin ja yrityksen vapaaehtoiset työntekijät ovat olleet mukana kouluttamassa seniori vertaisohjaajia. Lisätietoja hankkeesta Microsoftilla vastanneelta Teija Laineelta.

  • Frisco näyttää mallia - pilvipalvelut tekevät voimakkaasti tuloaan julkiselle sektorille

    San Francisco Piilaaksoineen on yksi maailman merkittävimmistä teknologiakaupungeista. Microsoft ja San Franciscon kaupunki kertoivat tänään, että kaupungin 23 000 työntekijää siirtyvät käyttämään pilvipohjaista Microsoft Exchange Online -palvelua. Ottamalla käyttöön nykyaikaiset, pilvipohjaiset viestinnän työkalut, kuten sähköpostin, kalenterin ja arkistoinnin, San Francisco aikoo tehostaa paikallishallintoaan - ja säästää veronmaksajien rahoja. Säästöjen lisäksi San Franciscon kaupunki iloitsee järjestelmän käyttövarmuudesta ja skaalautuvuudesta. Lisää voit lukea täältä.

    Microsoft Oy:n julkishallintoyksikön johtaja Eero Noroviidan ajatuksiin pilvipalveluiden hyödyntämisestä julkisella sektorilla voit tutustua Kauppalehden blogissa.

     

  • Digirikollisia jahtaamassa

    Tiesitkö, että Microsoftilla on maailmanlaajuinen Digital Crimes Unit (MDCU), joka koostuu huipputason lakimiehistä, tutkijoista, teknisistä analyytikoista ja muista spesialisteista, joiden tehtävänä
    on tehdä internetistä turvallisempi kaikille? Viimeisimpänä hankkeena MDCU on julkistanut yhteistyön Facebookin ja Yhdysvaltain kadonneiden ja hyväksikäytettyjen lasten keskuksen NCMEC:n kanssa. Microsoftin PhotoDNA -hanke
     kehittää lasten hyväksikäytön estämiseksi teknologiavälineitä, kuten suodattimia ja PhotoDNA-palvelua, joka auttaa viranomaisia etsimään ja paikantamaan lapsipornomateriaalia internetistä. Lisäksi Microsoft on auttanut kehittämään CETS-järjestelmän (Child Exploitation Tracking System), jonka avulla rikostutkijat voivat jakaa ja analysoida esimerkiksi lapsikaappauksiin ja hyväksikäyttöön liittyvää informaatiota.

    Lue lisää Microsoft Digital Crimes Unitin hankkeesta.