Share via


Suomalaiset Euroopan priimuksia tietoturva-asioissa

Lehdistötiedote 7.2.2012

Microsoftin tietoturvaindeksi kertoo tietokoneen ja internetin käytön turvallisuudesta

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat tietoturva-asioissa eurooppalaista kärkikastia, mutta myös suomalaisilla on opittavaa, miten suojautua kyberrikollisilta.

Microsoftin tuoreen eurooppalaisen, 11 000 vastaajan tietoturvatutkimuksen mukaan suomalaiset ovat hyvin ajan tasalla tietoturvasta verrattuna moneen muuhun Euroopan maahan. Suomi saavutti tutkimuksen tietoturvaindeksissä pistemäärän 50, kaikkien maiden keskilukeman ollessa 44*. Kyberrikokset, kuten verkkourkinta ja identiteettivarkaudet, ovat kuitenkin koko ajan olemassa oleva vaara eivätkä suomalaisetkaan voi ulkoistaa itseään tältä tosiasialta. Tänään vietettävä Euroopan komission Tietoturvapäivä muistuttaa tietoturvan tärkeydestä ja pyrkii aktivoimaan netin käyttäjiä vartioimaan verkkokäyttäytymisensä turvallisuutta. Suomen tietoturvaviikosta löytyy tietoa www.tietoturvakoulu.fi -sivustolta.

Tutkimus osoittaa, että altistuminen tietoturvariskeille tapahtuu ohjelmistopohjaisten uhkien sijaan entistä enemmän sosiaalisten verkostojen kautta. Ihmiset osaavat suojata itsensä palomuureilla, viruksentorjuntaohjelmilla ja vahvoilla salasanoilla, mutta yli puolet tutkimukseen vastanneista eivät hanki tuoretta tietoa siitä, miten suojella identiteettiään ja välttyä identiteettivarkauksilta.

"Suomi on perinteisesti sijoittunut hyvin, kun on mitattu yleisen viestintäverkon teknistä turvaa ja verkon ylläpitäjien ripeyttä tietoturvaloukkausten käsittelyn suhteen. Tästä olemme olleet syystäkin ylpeitä, mutta hieman on jäänyt askarruttamaan, miten tietokoneen ja verkon käyttäjien oma tietoturva on Suomessa hoidettu. Microsoftin kyselytutkimus antaa arvokasta lisätietoa, joka auttaa meitä kehittäessämme omaa valistustoimintaamme”, kertoo Viestintäviraston tietoturvayksikön CERT-FI:n päällikkö Erka Koivunen.

"On tärkeää muistaa, että käyttäjät voivat omilla toimillaan suojata identiteettinsä, tietonsa ja koneensa valtaosalta verkon riskeistä. Microsoftin tietoturvaindeksi ja Tietoturvapäivä ovat hyviä tapoja osoittaa kipupisteet, joihin ihmisten kannattaa kiinnittää huomionsa kodin ja työpaikan tietoturva-asioissa. Valtaosa meistä osaa jo jättää epäilyttävät sähköpostin liitetiedostot avaamatta, mutta kuinka moni osaa ja viitsii ottaa käyttöön verkkourkintaa estäviä suodattimia ”, kysyy Microsoftin tietoturva-asiantuntija Kimmo Bergius.

Kyberrikollisten ottaessa käyttöön kaiken aikaa kehittyneempiä keinoja ovat tavalliset kuluttajat entistä potentiaalisempia kohteita sosiaalisten verkostojen kautta tuleville hyökkäyksille. Tutkimus kertoo kuitenkin, että vain puolet kyselyyn vastanneista ihmisistä muuttaa sosiaalisen verkon palveluissa yksityisyysasetuksia ja vain 29 prosenttia käyttää verkkourkinta- ja selainsuodattimia. Suomessa vastaavat luvut ovat 45 ja 40 prosenttia. Samaan aikaan 90 prosenttia suomalaisista on asentanut koneelleen viruksentorjuntaohjelman.

Microsoft vahvasti mukana verkkoturvallisuuden vahvistamisessa

Yli 600 Microsoftin työntekijää 20 Euroopan maassa auttaa erityisesti lapsia ja perheitä turvalliseen netin käyttöön.  Tietoturvapäivänä opastetaan yli 98 000 lasta, opettajia ja vanhempia ympäri Euroopan toimimaan verkossa turvallisemmin.

"Tämä on meille erittäin tärkeä asia. Haluamme omin toimin, yhdessä koko toimialan sekä viranomaisten kanssa tehdä kaikkemme, että kuluttajat voivat turvallisin mielin hyödyntää verkon ja tietotekniikan mahdollisuuksia. Onnistuaksemme tarvitsemme myös kuluttajien aktiivisuutta", Bergius linjaa.

Microsoft tarjoaa asiakkailleen useita maksuttomia keinoja parantaa verkkoturvallisuutta ja suojata lapsiaan. Esimerkiksi Windows 7 käytönvalvonta, Windows Liven perheturva-ohjelma sekä Zune ja Windows Media Centerin ja Xboxin perheasetukset auttavat vanhempia asettamaan rajat lasten tietokoneen käytölle, pelaamiselle ja pitämään heidän verkkoseikkailunsa turvallisempina. Myös Internet Explorer 9 -selaimen asetukset mahdollistavat verkkosisällön valvotun käytön. Microsoft Security Essentials puolestaan tarjoaa reaaliaikaisen suojauksen koti- tai pienyritystietokoneelle viruksia, vakoiluohjelmia ja muita haitallisia ohjelmia vastaan.

Tutkimuksen päätulokset Suomessa (suluissa koko Euroopan tulos):

  • 85 prosenttia (57) päivittää tekee ohjelmistopäivityksiä ja/tai pitää automaattipäivitystä päällä
  • 76 prosenttia (61) käyttää vahvoja salasanoja
  • 64 prosenttia (51) tekee ostoksia vain luotettavista sivustoista
  • 52 prosenttia (31) luo jokaiselle käyttäjätililleen oman salasanan
  • 36 prosenttia (27) toimii verkkomaineensa suojelemiseksi
  • 24 prosentilla (18) on virustorjuntaohjelma mobiililaitteessaan
  • Miehet saavat naisia paremman verkkoturvaindeksin (45 vs 42,5), pääasiassa siksi, että he tekevät ohjelmistopäivityksiä naisia ahkerammin

Tietoturvaindeksi ikäryhmittäin

14-24

25-29

30-44

45-59

60+

52.9

53.3

50.9

48.4

46.5

  •  Tutkimus osoittaa, että nuoremmat ikäryhmät ovat vanhempia valveutuneempia sosiaalisen median uhista. Kaksi kolmasosaa 14-24 vuotiaista on määritellyt sosiaalisen median asetuksista, mitä tietoa he haluavat jakaa ja mitä eivät. Vastaava luku 45-59 -ikäryhmässä on vain yksi kolmasosa.

Tietoturvaindeksi vanhemmuuden mukaan

Perheelliset

Ei lapsia

48.3

50.9

  • Lapsettomien henkilöiden parempi tietoturvaindeksi selittyy sillä, että he toimivat aktiivisemmin nettimaineensa ylläpitämiseksi esimerkiksi editoiden itseään koskevaa materiaalia. 

*Tulokset perustuvat Microsoftin tietoturvaindeksiin (MCSI), jota varten kerättiin vastauksia 11 000 ihmiseltä 27 Euroopan maassa. Suomessa vastaajia oli 502.

MCSI-tietoturvaindeksi

0-19. Palaa perusteisiin – Tämä tulos viittaa siihen, ettei käyttäjä hyödynnä edes perustason tietoturvapalveluja, vaikka suuri osa niistä on maksutta tarjolla.

20-79. Paranna pikkuisen – Tulokset tässä kategoriassa viittaavat siihen, että tietoturvan perustat on kunnossa, mutta pienellä vaivannäöllä tilanne voisi olla vielä parempi erityisesti sosiaalisen median kohdalla.

80-100. Jatka samaan malliin – Tämän tason tulos kertoo, että käyttäjä on hyvin selvillä verkon uhista, sekä olemassa olevista että nousevista, ja on suojautunut hyvin uhkia vastaan.

Lisätietoja:

Kimmo Bergius, Microsoft Oy, tietoturva-asiantuntija, puh 050 342 8739, kimmo.bergius@microsoft.com
Teija Laine, Microsoft Oy, viestintäpäällikkö puh. 050 5541638, i-teijal@microsoft.com
Erka Koivunen, Viestintävirasto, CERT-FI-yksikön päällikkö, puh. 09 6966 737, erka.koivunen@ficora.fi
Tutkimusyhteenveto: tomi.ertovaara@sekpublic.fi

https://www.microsoft.com/security/resources/sid.aspx
https://www.microsoft.com/Presspass/emea/presscentre/pressreleases/February2012/03-02SaferInternetDay.mspx

Microsoft

Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman johtava ohjelmistotuotteiden, -ratkaisujen ja -palveluiden toimittaja, joka auttaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuuksia uusilla innovatiivisilla tavoilla. Suomessa Microsoftin palveluksessa työskentelee 280 henkilöä, joiden visiona on yhdessä yli 3000 yhteistyökumppanin kanssa auttaa asiakasta menestymään Microsoftin ratkaisujen avulla. Maailmanlaajuisesti Microsoftilla on noin 92 000 työntekijää yhteensä 102 maassa. Heinäkuussa 2011 päättyneenä tilivuonna Microsoftin liikevaihto oli 69.94 miljardia US dollaria.

TWC_graphic_v13_EMEA_fin_HR-01-01.jpg