Vuoden 2012 suurin viihdetapahtuma on täällä: Täysin uuden Halo-saagan suuresti odotettu ensimmäinen luku on valmiina ohittamaan The Avengers -elokuvan vuoden 2012 suurimpana viihdejulkaisuna.

REDMOND, Washington — 6.11.2012 — Master Chief tekee paluun. Halo 4 on täysin uuden saagan ensimmäinen luku lajityyppiä mullistaneessa pelisarjassa, joka on muovannut viihteen historiaa, ja sillä on täydet edellytykset tulla vuoden tähän saakka suurimmaksi viihdejulkaisuksi. Peliä on myyty maailmanlaajuisesti huimaavat 46 miljoonaa kappaletta. NBC News suitsuttaa peliä ”huikeaksi, sydäntäsärkeväksi ja kunnioitusta herättäväksi”[1], ja videopelien arvosteluja laskevan Metacriticin mukaan Halo 4 on yleisesti nostettu yhdeksi vuoden 2012 parhaimmista peleistä.[2] Tämä vuosi on ollut täynnä ennätyksiä takovia Hollywood-elokuvia ja -pelejä, mutta Halo 4:n odotetaan rikkovan viihdealan kaikki vuoden 2012 aiemmat ensimmäisen päivän myyntiennätykset ja varmistavan siten asemansa vuoden suurimpana hittinä.

Jännitys Master Chiefin paluun ympärillä on temmannut koko maailman mukaansa. Lontoossa Thamesjoen yllä on leijunut valtava valaistu merkki, joka symboloi Halo 4:ssä herännyttä uutta uhkaa. Yli 15 metriä leveä ja 3 200 kiloa painava merkki valaistiin 113 096 LED-lampulla, ja se on yksi suurimmista helikopterilla lennätetyistä valoteoksista. 30.10. Liechtensteinista muovattiin Halo-universumin tosielämän vastine. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tuote valjasti kokonaisen maan käyttöönsä viihdejulkaisua varten. Xbox 360 muunsi yhden päivän ajaksi maan tunnetuimpia maamerkkejä, kuten 1200-luvulla rakennetun linnan ja toiminnassa olevan kaivoksen, salaperäiseksi vaihtoehtoiseksi universumiksi keskelle Eurooppaa – ja kaiken inspiraationa oli Halo.

Keskiyön mania valtasi yli 10 000 myymälää yli 40 maassa, kun sadattuhannet fanit kerääntyivät kaduille odottamaan pelin julkaisun lähtölaskentaa. Julkaisutapahtumia oli Seattlessa, Pariisissa, Lontoossa, Berliinissä, Tokiossa, Singaporessa, Hongkongissa, Dubaissa, Sydneyssä ja monessa muussa suurkaupungissa. Fanit, julkkikset ja urheilijat tungeksivat päästäkseen pelaamaan ensimmäisenä Halo 4:ää ja osallistumaan muihin tapahtumiin, esimerkiksi tapaamaan pelin kehittäjiä, katsomaan ihmisnäyttelijöillä toteutetun sarjan, Halo 4: Forward Unto Dawnin, yksityisnäytöksiä ja poseeraamaan valokuvissa Master Chiefin kanssa. Suomessa Halo 4:n julkaisua juhlittiin viikonloppuna järjestetyillä DigiExpo-messuilla Helsingissä, jossa peli oli ensimmäistä kertaa esittelyssä.

”Halo 4 merkitsee uutta alkua yhdelle viihteen nykyhistorian pidetyimmistä ja legendaarisimmista pelisarjoista”, sanoo Microsoft Studiosin varapääjohtaja Phil Spencer. ”Viime vuosikymmenen aikana Halo-pelisarjasta on tullut todellinen popkulttuurin ilmiö, ja Halo 4 lupaa viedä sarjan uudelle tasolle ja pohjustaa Halon seuraavan vuosikymmenen.”

Halo 4:n julkaisu sattuu samalle päivälle kuin Yhdysvaltojen presidentinvaalien äänestyspäivä, joten Microsoft tehostaa äänestyskampanjaansa, joka alkoi aiemmin tänä vuonna yhteistyössä Rock the Vote -kampanjan kanssa, ja kannustaa Halo- ja Xbox LIVE -faneja käyttämään äänioikeuttaan ennen Halo 4:ään uppoutumista. Kampanja käynnistyi äänestäjien herättelemisellä suurissa kuluttajatapahtumissa sekä äänestäjien rekisteröintiohjelmalla Xbox LIVEssä, ja se laajeni eilen suuriin julkaisutapahtumiin ja yli sataan collegekampukseen Yhdysvalloissa.

Microsoft Studiosin 343 Industriesin vain Xbox 360:lle kehittämä Halo 4 käynnistyy lähes viisi vuotta Halo 3:n tapahtumien jälkeen. Se seuraa Master Chiefiä ja hänen uskollista tekoälykumppaniaan Cortanaa heidän matkallaan salaperäiseen uuteen maailmaan, jossa ylivoimainen muinainen pahuus uhkaa tuhota ihmiskunnan. Halo 4 vie sarjan uuteen rohkeaan suuntaan tarjoamalla vaikuttavan ja tutkiskelevan kampanjan sekä mullistavan ja täysin uudenlaisen moninpelitarjonnan, joka tunnetaan nimellä Spartan Ops. Tämä tarinavetoinen ja episodimainen yhteistyöseikkailu yhdistää tehokkaan tarinankerronnan, häikäisevät välianimaatiot ja toiminnantäyteisen pelaamisen, joiden lopputuloksena on aivan uudentyyppinen ja koukuttava pelikokemus. Spartan Ops jatkaa pelin tarinaa esittelemällä uusia hahmoja, tarinoita ja pelitehtäviä kymmenen viikon ajan elokuvallisissa viikoittaisissa jaksoissa, jotka ovat kuin laadukas vuorovaikutteinen tv-ohjelma.[3]

Häikäisevä grafiikka, sykettä nostattava äänimaailma, elokuvien tunnelataus ja Massive Attack -yhteydestä tutun Neil Davidgen säveltämä koskettava musiikki tekevät Halo 4:stä järisyttävän kokemuksen, joka saa aikaan yhtä huikean vaikutuksen kuin paras Hollywood-spektaakkeli. Viihdemaailman parhaimmisto on liittynyt yhteen tehdäkseen Halo 4:n julkaisusta ikimuistoisen popkulttuurihetken. Mukana ovat esimerkiksi legendaarinen Hollywood-ohjaaja David Fincher (Fight Club, The Social Network ja The Girl with the Dragon Tattoo) ja maineikas visuaalisten tehosteiden parissa työskentelevä Tim Miller (The Girl with the Dragon Tattoo ja Scott Pilgrim vastaan maailma), jotka tuottivat ja ohjasivat pelin ihmisnäyttelijöillä toteutetun julkaisutrailerin.

Halo 4 -pelin hinta on 69,90 euroa (arvioitu ovh).[4] Limited Edition sisältää 90 minuutin pidennetyn version ihmisnäyttelijöillä toteutetusta sarjasta, Halo 4: Forward Unto Dawnista, sekä lisäbonussisältöä, ja sen hinta on 89,90 euroa (arvioitu ovh). Fanit voivat hankkia myös Xbox 360 Limited Edition Halo 4 -konsolipaketin hintaan 399 euroa (arvioitu ovh) ja erillisen langattoman Xbox 360 Limited Edition Halo 4 -ohjaimen hintaan 59,90 euroa (arvioitu ovh). Lisäksi saatavilla on Halo 4:n alkuperäinen soundtrack, joka rikkoi Billboard 200 -listan ennätyksen viikolla 44 kipuamalla korkeimmalle sijoittuneimmaksi videopelin soundtrackiksi [5]. Rajoitettu ja yksittäisnumeroitu kolmen levyn paketti, jossa on alkuperäinen soundtrack, albumillinen uudelleenmiksauksia 14:ltä maailman tunnetuimmalta electronica-tuottajalta kuten Apocalypticalta, 70 minuutin DVD nimeltään Composing a Universe ja lisäsisältöä yksinoikeudella, on saatavilla tästä päivästä alkaen osoitteesta http://www.halo4soundtrack.com/.


Tietoja Halosta
Halo-tuoteperhe on palkittu kokoelma tuotteita, joista on muodostunut maailmanlaajuinen viihdeilmiö. Alkuperäisestä Halo: Combat Evolved -pelistä (2001) käynnistynyt kriitikkojen ylistämä ja myyntiennätyksiä rikkonut pelisarja on sittemmin poikinut esimerkiksi useita New York Timesin suosikkiromaaneja, sarjakuvia, leluja ja vaatteita. Microsoft Studiosin julkaisema Halo-pelisarja on julkaistu vain videopeli- ja viihdejärjestelmä Xbox 360:lle sekä verkon Xbox LIVE -viihdepalvelulle. Tähän päivään mennessä Halo-pelejä on myyty maailmanlaajuisesti yli 46 miljoonaa kappaletta ja Xbox LIVEssä pelejä on pelattu yli viiden miljardin tunnin ajan.


Tietoja 343 Industriesista
343 Industries on Microsoft Studiosiin kuuluva huippumenestyksekkään Halo-pelisarjan julkaisija ja kehittäjä. Se valvoo Halo-tuoteperhettä, johon kuuluu muun muassa romaaneja, sarjakuvia, lisensoituja keräilyesineitä ja vaatteita. 343 Industriesin huippuluokan kehittäjät työstävät Reclaimer-saagaa, jonka aloittaa 6.11.2012 vain Xbox 360 -pelinä julkaistava Halo 4.


Tietoja Xbox 360:stä
Xbox 360 on koteihin tarkoitettu huippuluokan viihde- ja videopelijärjestelmä. Kinect-liiketunnistuksen tuomien lisäominaisuuksien ansiosta Xbox 360 uudistaa yhteisöllisen pelaamisen täysin. Kyseessä on aivan uusi tapa pelata, sillä ohjainta ei tarvita. Pelivalikoima on alan laadukkain ja laajin, mutta Xbox 360 on myös yksi maailman suurimmista kirjastoista, josta saa ladattavaa musiikkia, elokuvia ja televisiosarjoja tavallisella ja teräväpiirtotarkkuudella, sekä digitaalisia pelejä. Xbox 360 on olohuoneen viihdekeskus, jonka sisältö on vertaansa vailla. Lisäksi sosiaalisen viihteen johtava verkkoyhteisö Xbox LIVE tarjoaa yli 40 miljoonan jäsenensä voimin rajattoman viihde-elämyksen, jonka voi jakaa samassa huoneessa tai toisella puolella maailmaa olevien ihmisten kanssa. Lisätietoja Xbox 360:stä on osoitteessa http://www.xbox.com/.


Tietoja Microsoftista
Vuonna 1975 perustettu Microsoft (Nasdaq ”MSFT”) on maailman johtava ohjelmistojen, palveluiden ja ratkaisujen toimittaja, joka auttaa tietokoneen käyttäjiä yrityksissä ja kotona hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuudet.


Lähteet:

[1] Lähde: NBC News: Halo 4 makes the Halo series even more epic

[2] 1.11.2012 alkaen. Lähde: http://www.metacritic.com/game/xbox-360/halo-4/critic-reviews

[3] Spartan Ops vaatii lisäksi Xbox LIVEn Gold-jäsenyyden ja Xbox 360 -kiintolevyn tai 8 Gt:n USB-aseman (myydään erikseen).

[4] Arvioitu jälleenmyyntihinta. Varsinaiset myyntihinnat saattavat vaihdella.

[5] Lähde: Billboard: Chart Moves: Halo 4 Sets Record as Highest-Charting Video Game Soundtrack Ever

Lisätietoja (vain lehdistölle):

Jarno Kallunki-Mättö, Microsoft, 050-9195381, i-jakall@microsoft.com

Valokuvia ja kuvamateriaalia Halo 4:stä ja maailmanlaajuisista julkaisutapahtumista on saatavilla osoitteesta:
http://press.xbox360.com/products/p51/halo-4