Lehdistötiedotteet RSS-syötteenä
Xbox 360 valloittaa Liechtensteinin vuoden 2012 suurimman viihdejulkaisun kunniaksi
Rauhallisen Liechtensteinin vuoristomaisemat muuttuivat valtaisan scifisaagan näyttämöksi vain yhden päivän ajaksi, kun Xbox 360 loi tapahtumapaikoille salaperäisen vaihtoehtoisen universumin, jonka esikuvaa on myyty hämmästyttävät 46 miljoonaa kappaletta pelisarjan aloituksesta vuodesta 2001 alkaen.
Ryhmä innokkaimpia Halo-faneja ja median edustajia 16 maasta pääsi tähän erikoiseen ympäristöön ja osallistumaan teatterimaiseen kokemukseen. Osallistujat kuljetettiin huippusalaiseen paikkaan ja vietiin sitten keskelle sotatannerta, jossa rankkojen taistelujen tunnelmaa luotiin pyroteknisillä räjähdyksillä, jykevillä äänitehosteilla ja elokuvamaisilla lavasteilla.
”Halo on kolmen miljardin dollarin tuoteperhe, joka on muovannut viihteen historiaa ja määritellyt kokonaisen pelaajasukupolven”, sanoi Microsoftin Interactive Entertainment Business -yksikön varatoimitusjohtaja Chris Lewis. ”Halo-pelien julkaisuissa on aina tehty jotakin täysin uutta, kuten järjestetty oikea ensi-ilta punaisine mattoineen tai laitettu mies lentämään rakettirepulla Lontoon yllä. Myös Halo 4:n julkaisu on huikea tapaus, sillä muunsimme oikean paikan peliympäristöksi jättimäisessä mittakaavassa.”
Halo 4 aloittaa uuden saagan Halon tarinassa, ja tästä nousee varmasti valtava kohu, kun peli ilmestyy kauppoihin ensi tiistaina 6. marraskuuta. Kiitetty elokuvaohjaaja David Fincher, joka tunnetaan esimerkiksi Hollywood-jännäreistään Fight Club ja The Girl with the Dragon Tattoo, on tuottanut pelin toiminnantäyteisen trailerin, ja pelin hahmojen ääninäyttelijöihin lukeutuvat talkshow-juontaja Conan O’Brien ja näyttelijä Andy Richter. Halo 4:n alkuperäisen ääniraidan on säveltänyt palkittu tuottaja ja säveltäjä Neil Davidge, joka tunnetaan pitkäaikaisesta toiminnastaan Massive Attack -kollektiivissa.
Liechtensteinin muuntaminen
Liechtensteinin muuntaminen peliympäristöksi tehtiin Xbox 360:n ja Liechtensteinin valtion markkinointiviraston yhteistyönä. Viraston tehtävänä on markkinoida Liechtensteinia sekä liiketoiminnan että matkailun kohteena. Ainutlaatuisessa muuttumisleikissä tehtiin paljon:
343 Industriesin yksinoikeudella Xbox 360:lle kehittämä Halo 4 heittää ihmiskunnan suurimman sankarin, Master Chiefin, aivan uuteen scifiseikkailuun. Lähes viisi vuotta Halo 3:n tapahtumien jälkeen käynnistyvässä Halo 4:ssä seurataan Master Chiefiä, kun hän joutuu salaperäiseen uuteen maailmaan. Sieltä hän löytää ylivoimaisen muinaisen pahuuden, joka uhkaa tuhota ihmiskunnan.
LOPPU
Lisätietoja: Jarno Kallunki-Mättö, Microsoft Oy, i-jakall@microsoft.com, 050-9195381
LISÄTIETOJA TOIMITTAJILLE
Lisämateriaali ja kuvat tapahtumasta
Halo pähkinänkuoressa
Liechtenstein pähkinänkuoressa
Tietoja Xbox 360:stä
Xbox on Microsoftin huippuluokan viihdepalvelu televisiolle ja puhelimelle sekä PC:lle ja tabletille. Se tuo ulottuvillesi parhaat ja suosituimmat pelit sekä yhden maailman suurimmista valikoimista musiikkia, elokuvia, televisio-ohjelmia ja urheilua. Xbox 360:n Kinect toi olohuoneisiin täysin uudenlaisen tavan pelata sekä käyttää viihdesisältöjä – ilman ohjainta. Lisätietoja Xboxista on osoitteessa http://www.xbox.com.
Lehdistötiedote 30.10.2012
Nokian, Samsungin ja HTC:n Windows Phone 8 -älypuhelimet myyntiin marraskuussa
Microsoft on julkistanut uuden Windows Phone 8 -älypuhelinkäyttöjärjestelmän. Windows Phone 8 tarjoaa erittäin henkilökohtaisen kokemuksen yhdistämällä käyttäjän hänelle tärkeimpiin ihmisiin ja asioihin.
Osana julkistusta Microsoft esitteli uusia Windows Phone 8 -ominaisuuksia mukaan lukien lasten nurkkauksen ja kohtauspaikat. Samalla yhtiö kertoi marraskuussa myyntiin tulevista Nokian, Samsungin ja HTC:n Windows Phone 8 -älypuhelimista, joista jokainen erottuu omankaltaisen muotoilun, värien ja ominaisuuksien ansiosta nykyisistä älypuhelimista.
“Olemme kovasti odottaneet tätä hetkeä, jolloin saamme esitellä maailman henkilökohtaisimman älypuhelimen ihmisille. Uudet Windows Phone 8 -puhelimet ovat todella tyrmääviä, värikkäitä ja ainutlaatuisia”, Microsoft Oy:n Windows Phone -liiketoimintajohtaja Vesa-Matti Paananen kertoo.
Henkilökohtaisin älypuhelin
Live Tiles -tapahtumaruudut ovat Windows Phone -puhelinten sielu. Missään muussa älypuhelimessa ei ole vastaavaa ominaisuutta. Käyttäjä voi valita aloitusnäyttönsä tapahtumaruutuihin itselleen kaikkein tärkeimmät ihmiset, sovellukset, musiikin, pelit, valokuvat ja monta muuta asiaa. Kolmea eri kokoa olevissa tapahtumaruuduissa voi käyttää nyt kahtakymmentä eri väriä, joten aloitusnäytöstä voi tehdä todella henkilökohtaisen ja käyttäjänsä näköisen.
Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmästä tekee poikkeuksellisen monet uudet ominaisuudet:
Loistavia puhelimia
Nokia, Samsung ja HTC ovat kaikki julkistaneet useita eri hintaluokan Windows Phone 8 -puhelimia, joissa on isot ja tarkat näytöt, korkealaatuiset kamerat, NFC-ominaisuus ja paljon muita uniikkeja ominaisuuksia.
Täydellinen kumppani muille Windows-laitteille
Samankaltainen käyttökokemus, samanlainen teknologia ja sisäänrakennettu SkyDrive-pilvipalvelu tekevät Windows Phone 8 -laitteesta saumattomasti yhteensopivan Windows 8 PC -laitteiden, -tablettien sekä Xbox 360 -konsolin kanssa. Esimerkiksi tien päällä asiakirjaa voi muokata Windows Phone 8 -älypuhelimella ja kotona jatkaa työskentelyä sen kanssa Windows 8 -tietokoneella siitä kohtaa, johon muokkaus reissussa päättyi. Xbox-musiikkipalvelun avulla voit nauttia musiikistasi kaikilla laitteilla ja esimerkiksi rakentaa soittolistan PC:llä ja käyttää samaa listaa Windows-puhelimessasi.
Lue lisää: Windows Phone Blog Tallenne julkistustilaisuudesta ja kuvamateriaalia: Windows Phone NewsRoom
Lisätietoja:Vesa-Matti Paananen, liiketoimintajohtaja, Microsoft Oy, +358 50 526 0430, vesku@microsoft.com
Microsoft
Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman johtava ohjelmistotuotteiden, -ratkaisujen ja -palveluiden toimittaja, joka auttaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuuksia uusilla innovatiivisilla tavoilla. Suomessa Microsoftin palveluksessa työskentelee 280 henkilöä, joiden visiona on yhdessä yli 3000 yhteistyökumppanin kanssa auttaa asiakasta menestymään Microsoftin ratkaisujen avulla. Maailmanlaajuisesti Microsoftilla on noin 94 000 työntekijää yhteensä 112 maassa. Heinäkuussa 2012 päättyneenä tilivuonna Microsoftin liikevaihto oli 73,72 miljardia US dollaria.
Lehdistötiedote 25.10.2012Julkaisuvapaa klo 18.30
Microsoft julkistaa mullistavan erilaisen Windows 8 -käyttöjärjestelmän. Houkutteleva aloitusnäyttö, loistavat päivitystarjoukset, uudet sovellukset ja laaja joukko laiteuutuuksia tuovat helppokäyttöisen Windows-kokemuksen ja paljon uutta valinnanvapautta käyttäjille ympäri maailman.
Innolla odotettu Microsoftin uusi Windows 8 -käyttöjärjestelmä tulee kauppoihin huomisaamusta 26.10.2012 alkaen. Uuden käyttöjärjestelmän myötä kuluttajat ja yrityskäyttäjät pääsevät kokemaan, mitä uusi Windows-maailma tuo tullessaan: kauniin ja sujuvan käyttöliittymän, laajan valikoiman erilaisia sovelluksia Windows-kaupasta sekä runsaasti eri käyttötarkoituksiin suunniteltuja Windows 8 -laitteita. Laiteuutuuksista löytyy PC:itä, tabletteja, all-in-one-laitteita ja nk. hybridejä, jotka muuntautuvat helposti sekä kannettavaksi että tabletiksi.
Uusi käyttöjärjestelmä tarjoaa nopean ja helppokäyttöisen aloitusnäytön, jonka jokainen voi helposti personoida valitsemalla tapahtumaruuduiksi itselleen tärkeimpiä ihmisiä, sovelluksia ja sivustoja.
Täysin uusi Internet Explorer 10 -selain on erittäin nopea ja turvallinen. Se on suunniteltu nimenomaan kosketusnäytön käyttöä silmällä pitäen ja sitä voi käyttää jopa 10 sormella yhtä aikaa. Windows 8:n mukana tulee SkyDrive-pilvipalvelu, jonka avulla käyttäjällä on kaikki tarvittavat tiedostot – olivatpa ne valokuvia, lempimusiikkia tai työdokumentteja – aina mukana laitteesta riippumatta.
Windows 8 tulee tarjolle yli 140 markkina-alueelle 37 kielellä suomi mukaan lukien. Uuden käyttöjärjestelmän hankkiminen tai vanhan päivittäminen onnistuu helposti verkon kautta tai ostamalla kaupasta. Windows 8 tuo mukanaan myös suuren joukon upeita uusia laitteita. Ensimmäisessä aallossa Suomen markkinoille tuovat Windows 8 -laitteita mm. Acer, Asus, HP, Dell, Lenovo, Fujitsu, Samsung, Sony ja Toshiba. Windows 8 -laitteisiin kannattaa käydä tutustumassa esim. Anttilassa, Expert-liikkeessä, Gigantissa, K-citymarketissa, Stockmannilla tai Verkkokaupassa.
“Windows 8 myötä Microsoft tuo kuluttajille ja yritysasiakkaille mullistavan erilaisen ja helppokäyttöisen Windowsin”, toteaa Windows-liiketoimintajohtaja Tom Toivonen. “Windows 8 -käyttökokemus on aiempaa henkilökohtaisempi ja pilvipalvelun ansiosta käyttäjällä on aina itselleen tärkeimmät asiat mukana, riippumatta siitä haluaako hän käyttää tablet-laitetta vapaa-ajallaan vai työkonetta töissään, tai nauttia sisällöstä vai tuottaa sitä.”
Uusi käyttöjärjestelmä on innostanut monet tunnetut yritykset rakentamaan Windows 8 -optimoidun sovelluksen. Esimerkiksi Finnair, HansaWorld, Huuto.net, Ilta-Sanomat, Nordea, Muumit-tv-sarjan tuotantoyhtiö Filmkompaniet Alpha, MTV3, Sanoma, Valio ja Yle ovat tuoneet Windows-kauppaan oman sovelluksensa. (Ks. linkki tiedotteen lopussa)
”Windows 8 -sovellukset ja yli 2,2 miljoonaa suomalaista Windows 7 -käyttäjää tarjoavat suomalaisille sovelluskehittäjille ja yrityksille loistavan mahdollisuuden kehittää liiketoimintaansa”, Toivonen sanoo.
Windows 8 tulee vähittäismyyntiin kahtena versiona, Windows 8 ja Windows 8 Pro. Yritysasiakkaille uuden käyttöjärjestelmän Windows 8 Enterprise -versio tarjoaa tehokkaita työkaluja mobiilikäyttöön mm. Windows To Go -, DirectAccess -, ja BranchCache-ominaisuuksien avulla. Lisäksi tietoturvaominaisuuksia on kehitetty mm. BitLocker ja AppLocker -toimintojen avulla.
Samaan aikaan julkaistaan myös uusi Windows-perheenjäsen: Windows RT -käyttöjärjestelmä. Se toimitetaan esiasennettuna ARM-pohjaisille tablet-PC:ille. Windows RT -laite sisältää myös uuden Officen ja siihen hankitaan sovelluksia Windows-kaupasta.
Nyt on paras aika päivittää edullisesti vanha Windows-käyttöjärjestelmä uuteen, sillä tammikuun loppuun saakka Windows XP -, Windows Vista - tai Windows 7-käyttäjät voivat ladata www.windows.fi -sivulta ohjelmistopäivityksen 29,99 euron hintaan. 2.6.2012 ja 31.1.2013 välisenä aikana ostetun Windows 7 -koneen saa päivitettyä Windows 8:aan 14,99 eurolla osoitteessa www.windowsupgradeoffer.com.
Lisätietoa
Windows liiketoimintajohtaja Tom Toivonen, p. 050 342 9998, tom.toivonen@microsoft.comViestintäjohtaja Camilla Lindfors, p. 040 838 6686, camilla.lindfors@microsoft.comViestintäpäällikkö Teija Laine, p. 050 5541 638, i-teijal@microsoft.com
Valitse suosikkisi 30 miljoonan musiikkikappaleen maailmanlaajuisesta valikoimasta. Xbox-musiikkipalvelu tarjoaa yhtenäisen musiikinkuuntelukokemuksen Windows 8 –tabletilla ja -PC:llä, Windows Phone 8 -puhelimella ja televisiossa Xbox 360 –konsolin kautta. Saat kaiken haluamasi musiikin, haluamassasi muodossa.
REDMOND, Washington – 15.10.2012 – Jos nykypäivänä tahtoo kuunnella haluamaansa musiikkia, siihen on käytettävä useita eri palveluja. Tarjolla on lataa omaksi –musiikkipalveluja (DTO), Internet-radiokanavia sekä erilaisia tilauspalveluja. Musiikkipalvelujen tarjonnan lisääntyessä on alati vaikeampaa nauttia suosikkimusiikistaan – ja kokea sen haluamallaan tavalla laitteesta riippumatta. Musiikki on hajautunut eri laitteisiin: olet ostanut kappaleita älypuhelimeesi, käytät taulutietokoneesi musiikkisovellusta, kuuntelet musiikkia olohuoneen television kautta ja avaat nettiradion työkoneella. Musiikista nauttiminen on liian vaivalloista.
Microsoft tuo ongelmaan ratkaisun. Xbox-musiikki on ensimmäinen all-in-one-musiikkipalvelu, jossa voi tilata kaiken haluamansa musiikin, ladata suosikkikappaleet omaksi tai suoratoistaa musiikkia veloituksetta.1 Tehokkaita pilvipalveluja hyödyntämällä Xbox-musiikki yhtenäistää musiikkikokemuksen vaivattomasti eri laitteissa, kuten tabletissa, PC:ssä, puhelimessa ja televisiossa.1 Palvelun maailmanlaajuinen valikoima sisältää yli 30 miljoonaa kappaletta. Xbox-musiikin julkaisu käynnistyy Xbox 360 -konsolilla 23. lokakuuta. Julkaisu Windows 8 -PC:lle ja -tableteille tapahtuu 26.10. Xbox-musiikki käynnistyy Windows Phone 8 -alustalla puhelinten saapuessa kauppoihin, ja muilla alustoilla myöhemmin.
”Xbox-musiikin julkaisu on tärkeä merkkipaalu digitaalisen musiikinkulutuksen yksinkertaistamisessa kaikentyyppisillä laitteilla ja maailmanlaajuisessa mittakaavassa”, sanoo Microsoftin Interactive Entertainment Business -yksikön johtaja Don Mattrick. ”Palvelulla murramme raja-aidat, jotka ovat tehneet nykypäivän musiikinkuuntelusta sirpaloitunutta. Xbox-musiikin ansiosta musiikin kuuntelemisesta tulee miellyttävä ja yhtenäinen kokemus kaikilla tärkeillä laitteillasi: tabletilla, PC:llä, puhelimella ja televisiolla.”1
Kaikki rakastamasi musiikki, haluamassasi muodossa
Musiikin hallinta on nykyään vaivalloista, sillä toistaiseksi tarjolla ei ole ollut kaikenkattavaa ja integroitunutta järjestelmää, joka tekisi musiikin käyttämisestä helppoa. Xbox-musiikki tekee musiikin kuluttamisesta vaivatonta tarjoamalla intuitiivisen ja kokonaisvaltaisen käyttökokemuksen kaikilla laitteillasi. Xbox-musiikista voi ostaa yksittäisiä kappaleita tai kokonaisia levyjä, hyödyntää kiinnostavia musiikkitilauksia ja kuunnella esittäjän mukaan koostettavia radiokanavia, sekä suoratoistaa musiikkia veloituksetta1 Windows 8 –tableteilla ja PC:llä. Kattava Xbox-musiikkipalvelu sisältää seuraavia ominaisuuksia:
Xbox-musiikki ei ole vain kuuntelukokemus, joka näyttäisi kappaleesi taulukoina ja luetteloina. Se hyödyntää kokonaisvaltaisesti jokaisen käytettävän laitteen visuaalisia ominaisuuksia ja tehostaa musiikkiasi vaikuttavilla graafisilla elementeillä. Kun kuuntelet musiikkia tabletilla, PC:llä, puhelimella tai televisiolla,1 näet näytöllä valokuvia ja tietoja esittäjästä sekä kansitaidetta ja luettelon levytyksistä.
Pilvitekniikan teholla
Xbox-musiikki on käytössäsi kaikkialla pilvitekniikan ansiosta – koko musiikkivalikoimasi on välittömästi käytettävissäsi ja sen hallinta on vaivatonta. Koska tiedot synkronoidaan pilveen, soittolistojasi ei ole sidottu mihinkään yksittäiseen laitteeseen. Xbox Music Pass -tilaajana voit luoda täydellisen soittolistan esimerkiksi Windows 8 -tabletilla, jolloin näet sen automaattisesti myös Xbox 360:llä tai Windows Phone 8:lla.
Musiikkia ympäri maailman
Xbox-musiikki julkaistaan yhdessä maailmanlaajuisen musiikkivalikoiman kanssa. Laajuudeltaan iTunesia vastaava valikoima sisältää 30 miljoonaa kappaletta johtavilta levy-yhtiöltä ympäri maailman. Xbox-musiikki asennetaan oletusarvoiseksi musiikkisoittimeksi kaikkiin Windows 8 -tabletteihin ja PC-tietokoneisiin sekä Windows Phone 8 -älypuhelimiin. Xbox 360 -konsoleihin se asennetaan osana vuoden 2012 ohjelmistopäivitystä. Xbox Music Pass -tilaus tulee saataville Windows 8:lle ja Windows Phone 8:lle 22 maahan (saatavana Suomessa); ja sen julkaisu Xbox 360:lle käynnistyy 23.10. Xbox-musiikkikauppa avataan Windows 8:lle ja Windows Phone 8:lle 22 maassa (saatavana Suomessa), kun laitteita tulee saataville. Veloitukseton suoratoisto1 saapuu Windows 8 –taulutietokoneille ja PC:lle 26. lokakuuta 15 maahan (ei saatavana Suomessa) ympäri maailman. Microsoft jatkaa Xbox-musiikin laajentamista tulevana vuonna uusille alueille ympäri maailman.
Tietoja Xboxista
Xbox on Microsoftin huippuluokan viihdepalvelu televisiolle ja puhelimelle sekä PC:lle ja tabletille. Se tuo ulottuvillesi parhaat ja suosituimmat pelit sekä yhden maailman suurimmista valikoimista musiikkia, elokuvia, televisio-ohjelmia ja urheilua. Xbox 360 -konsolin Kinect toi olohuoneisiin täysin uudenlaisen tavan pelata pelejä ja löytää viihdesisältöjä – ilman ohjainta. Lisätietoja Xboxista on osoitteessa http://www.xbox.com.
Tietoja Microsoftista
Vuonna 1975 perustettu Microsoft (Nasdaq ”MSFT”) on maailman johtava ohjelmistojen, palveluiden ja ratkaisujen toimittaja, joka auttaa tietokoneen käyttäjiä yrityksissä ja kotona hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuudet.
1 Veloitukseton suoratoisto ei ole saatavana Suomessa. Veloituksetonta suoratoistoa rajoitetaan 6kk käytön jälkeen; maksetulla Xbox Music Pass -tilauksella on rajaton käyttö. Vaatii yhteensopivat laitteet ja Internet-yhteyden. Internet-palveluntarjoaja saattaa periä maksun. Televisiossa Xbox-musiikki toimii vain suoratoistopalveluna ja vaatii Xbox 360 -konsolin sekä Xbox LIVE Gold -jäsenyyden (molemmat myydään erikseen). Osa Xbox-musiikkisisällöstä ei ehkä ole saatavilla Xbox Music Pass -tilauksen kautta ja voi vaihdella ajoittain ja alueen mukaan. Lisätietoja on osoitteessa xbox.com/music.
2 Xbox Music Pass –tilauksen hinta Suomessa 9,99€/kk tai 99,90€/vuosi.
Lisätietoja (vain lehdistölle):
Jarno Kallunki-Mättö, Microsoft Oy, p. 050-9195381, i-jakall@microsoft.com
Materiaalit ovat saatavilla osoitteessa http://press.xbox360.com