Lehdistötiedotteet RSS-syötteenä
Tiedote 27.4.2012 klo 12:00
Microsoft ja Nokia tekevät katukuvauksia toukokuun alusta lähtien pääkaupunkiseudulla. Kuvaukset tapahtuvat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla kaupunkien keskustoissa ja muilla vilkkaasti liikennöidyillä alueilla. Kuvausauton tunnistaa auton kyljessä olevista Navteq- ja Bing-logoista sekä katolla olevasta panoraamakamerasta.
Pääkaupunkiseudun asukkaille on jatkossa luvassa entistä parempia karttapalveluja. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla valmistellaan karttapalvelun pilottia, jonka yhteydessä Microsoft ja Nokia kuvaavat yhteistyössä teitä ja katuja kaupunkien keskustoissa ja muilla vilkkaasti liikennöidyillä alueilla. Molemmat yhtiöt panostavat karttapalveluihin: Nokia Kartat ja Nokia Navigointi ovat monelle tuttuja karttapalveluita kännykässä, Microsoft tarjoaa Bing-karttapalveluita osana Bing-hakupalvelua.
Kuvausautot ottavat kuvia katutasolta. Microsoft hyödyntää kuvia Streetside-palvelussa, jonka avulla käyttäjien on entistä helpompi suunnistaa oikeaan osoitteeseen ja löytää kohteita, kun tietokoneelta tai matkapuhelimen ruudulta voi nähdä reitin varrella olevia maamerkkejä ja rakennuksia. Katutasokuvien avulla käyttäjät voivat myös helpommin löytää esimerkiksi kauppoja tai muita palveluita.
Yksityisyydensuoja ensiarvoisen tärkeää
Yksityisyydensuoja on tärkeä asia sekä Microsoftille että Nokialle. Yhtiöt ovat saaneet henkilötietolain mukaisen luvan teiden ja katujen kuvaukseen Suomen Tietosuojalautakunnalta ja hanke toteutetaan Tietosuojalautakunnan asettamien lupaehtojen mukaisesti. Microsoftin Streetside-karttapalvelussa julkaistavat kuvat käsitellään automaattisen sumentamisteknologian avulla siten, etteivät esimerkiksi ihmisten kasvot ja autojen rekisteritunnukset ole niissä tunnistettavissa.
Streetside-palvelun käyttäjät voivat helposti ilmoittaa työkalun avulla, jos jokin julkaistu kuva olisi käsittelystä huolimatta ongelmallinen yksityisyyden suojan kannalta. Käyttäjä voi klikata alkuperäisen kuvan kanssa samalla sivulla olevaa linkkiä, joka ohjaa käyttäjää tekemään ilmoituksen sumennettavasta kohteesta tai ihmisestä. Ilmoitukset käsitellään mahdollisimman nopeasti. Palvelu löytyy osoitteesta www.bing.com/maps/
Lisätietoa:
www.microsoft.fi/streetside
http://www.microsoft.com/maps/streetside.aspx
http://corporate.navteq.com/finnish/data_privacy.htm
Microsoft Oy, tietoyhteiskuntasuhteiden johtaja Max Mickelsson puh. 050 4999 776, sähköposti maxmick@microsoft.com
STREETSIDE – katutason kuvatUsein kysyttyjä kysymyksiä
K. Mikä on Streetside?
V. Katutason kuvien (Streetside) avulla kartan käyttäjien on mahdollista käyttää Bing-karttoja katutasolta. Streetside toimii karttojen, reittiohjeiden ja paikallishakujen täydennyksenä. Kuvat kerätään autoon kiinnitetyn 360 asteen kameran avulla. Ajamme pitkin yleisiä teitä ja muita julkisia alueita (esim. parkkipaikat) ja päähuomiomme on kaduissa, joiden varrella on yrityksiä ja muita mielenkiinnon kohteita.
K. Missä Streetside näkyy?
V. Streetside on käytettävissä Bing-karttojen beta-sivustolla osoitteessa http://www.bing.com/maps/explore/.
K. Milloin näitä tietoja kerätään Suomessa?
V. Suunnitelmamme on, että kuvaukset alkavat 2.5.2012 Helsingistä, ja toivomme saavamme Helsingin, Espoon ja Vantaan keskustat valmiiksi syyskuun loppuun mennessä.
K. Missä muualla katutason kuvia on kerätty?
V. Microsoft on jo kerännyt kuvia 56 kaupunkialueella Yhdysvalloissa. Microsoft aloitti katutason kuvien keräämisen marraskuussa 2009 yleisillä teillä, pääasiassa Kanadassa alueillalla, jotka sijaitsivat lähellä vuoden 2010 talviolympialaisten tapahtumapaikkoja, mukaan lukien Vancouverin ja Whistlerin alueet. Microsoft aloitti katutason kuvien keräämisen Euroopan maissa (esim. Saksa, Ranska ja Iso-Britannia) vuonna 2011.
K. Minkälaisia toimenpiteitä on tehty, jotta katutason kuvat eivät loukkaisi yksilön yksityisyydensuojaa?
V. Olemme olleet etukäteen yhteydessä Tietosuojavaltuutetun toimistoon sen varmistamiseksi, että kartoitustuotteemme noudattavat kuvien hankkimiseen ja julkaisuun liittyviä paikallisia lakeja. Kuten kaikessa Microsoft-teknologiassa, katutason kuvat ja Bing-kartat on suunniteltu turvallisuus ja yksityisyys huomioiden. Käytämme automatisoitua ohjelmistoa ja kehittyneitä algoritmejä kasvojen ja rekisterikilpien tunnistamiseksi ja sumentamiseksi suojellaksemme yksilöiden yksityisyyttä. Automatisoidun ohjelmiston ja kehittyneiden algoritmien perustana ovat Microsoftin monivuotiset tutkimusinvestoinnit tietokonenäköä koskevaan tekniikkaan. Vastaanotamme myös kuvien sumentamis- ja poistopyyntöjä materiaaleista, jotka käsittelevät kasvoja tai ihmisiä, koteja, autoja, väkivallantekoja, alastomuutta tai laitonta materiaalia. Käsittelemme jokaisen pyynnön. Kuvan sisällöstä riippuen, voimme joko poistaa sen kokonaan, sumentaa osan kuvasta tai olla suorittamatta minkäänlaisia toimenpiteitä, jos piirteet eivät ole tunnistettavissa.
K. Mitä toimenpiteitä Microsoft on suorittanut varmistaakseen, että katutason kuvat noudattavat paikallista lainsäädäntöä?
V. Olemme henkilötietolain vaatimalla tavalla hakeneet Tietosuojalautakunnalta lupaa kerätä ja käsitellä kuvia Streetsiden tarkoituksia varten, ja se on meille myönnetty. Lisäksi olemme käyneet avointa ja suoraa keskustelua Tietosuojavaltuutetun kanssa koko hakuprosessin ajan. Olemme myös kuunnelleet viranomaisilta (Tietosuojavaltuutettu) saamaamme palautetta ja ottaneet myös opiksi muiden yhtiöiden kokemuksista Suomessa.
K. Ilmoitatteko yhteisöille, että suoritatte kuvauksia niiden lähiympäristössä?
V. Toteutamme kaikki tarvittavat toimenpiteet taataksemme, että kuvauspaikoista ja -päivämääristä tiedotetaan yleisölle. Projektia koskevat perustiedot ovat saatavilla Microsoftin ja NAVTEQin verkkosivuilla.
K. Miten ja milloin kuvat otetaan?
V. Kuvat otetaan merkittyihin, kaupunkialueilla liikkuviin autoihin kiinnitettyjen kameroiden avulla.
K. Miten kuvausautot on merkitty?
A. Autot on merkitty selvästi Microsoftin Bing ja kuvankeräysyhteistyökumppanin, NAVTEQin logoilla
K. Minkälaista yhteistyötä teette Nokian kanssa?
V. Microsoft kerää Streetside-kuvat yhteistyössä Nokian kanssa, joka on sekä Nokia Kartat että NAVTEQ Kartat -sovellusten takana. Nokia käyttää asiantuntemustaan tehokkaasta digitaalisen ja maantieteellis-avaruudellisen tiedon keräämisestä keräysajoneuvojen operoimiseen sekä tietologistiikan hallinnoimiseen. Microsoft soveltaa alan johtavia kuvankäsittely- ja yksityisyyden suojatekniikoita kuvatuotteiden luomiseen sekä Bing-karttoja että Nokian yritysasiakkaita varten.
K. Kuinka kauan katutason kuvia säilytetään?
V. Tietosuojalautakunnan myöntämän luvan mukaisesti säilytämme alkuperäiset kuvat vuoden ajan niiden julkaisemisesta lukien. Kuvista on apua katutason kuvausteknologian sekä yksityisyydensuoja-algoritmien jatkokehitykseessä.
K. Loukkaavatko katutason kuvat yksilön yksityisyyttä?
V. Kuten kaikessa Microsoft-teknologiassa, katutason kuvat ja Bing kartat on suunniteltu turvallisuutta ja yksityisyyttä koskevat seikat huomioon ottaen. Olemme huolella tarkistaneet yksityisyyden suojaa koskevan lainsäädännön ja määräykset (esim. henkilötietolaki) ja työskennelleet proaktiivisesti Tietosuojavaltuutetun toimiston kanssa varmistaaksemme, että katutason kuviimme liittyvät toimet noudattavat voimassa olevaa kuvien hankintaa ja julkaisemista koskevaa lainsäädäntöä.
K. Minkälaisia kuvia te sumennatte ja miten se tapahtuu?
V. Käytämme alan johtavia automatisoituja ohjelmistoja ja edistyneitä algoritmejä kasvojen ja rekisterikilpien tunnistamiseksi ja sumentamiseksi. Automatisoidun ohjelmiston ja kehittyneiden algoritmien perustana ovat Microsoftin monivuotiset tutkimusinvestoinnit tietokonenäköä koskevaan tekniikkaan.
K. Kuinka tarkkaa sumentaminen on?
V. Sisäinen testauksemme on osoittanut, että yksityisyyttä koskevat algoritmimme ja tunnistusasteemme vastaavat alan yleistä onnistumisastetta. Kuten kaikissa automatisoiduissa lähestymistavoissa, on olemassa mahdollisuus, että kaikkia sumennettavaksi tarkoitettuja kuvia ei tunnisteta. Tällaisissa tapauksissa annamme ihmisille mahdollisuuden tunnistaa ja ilmoittaa meille huolestuttavista kuvista, jonka jälkeen voimme arvioida niitä koskevan poistopyynnön.
K. Minkälaisia poistopyyntöjä toteutatte?
V. Otamme vastaan kasvoja tai ihmisiä, koteja, autoja, väkivallantekoja, alastomuutta tai laitonta materiaalia koskevia sumentamis- ja poistopyyntöjä. Kuvien poistopyynnöt tehdään sen sivun kautta, jolla kyseinen kuva esiintyy. Streetside-palvelun yhteydessä löytyy tiedot siitä, miten pyynnöt kuvien poistamiseksi tulee tehdä.
K. Mitä tapahtuu, jos kuva pyydetään poistamaan?
V. Asiantuntijatiimi käsittelee jokaisen pyynnön erikseen. Kuvien sisällöstä riippuen voimme joko poistaa ne kokonaan, sumentaa osan kuvasta tai olla suorittamatta minkäänlaisia toimenpiteitä, jos kuvassa näkyvät piirteet eivät ole tunnistettavissa.
K. Kuinka kauan kestää, että kuvan poisto- tai sumentamispyyntöön vastataan?
V. Tiimimme tarkistaa kaikki pyynnöt ja ryhtyy toimenpiteisiin viivytyksettä.
K. Voivatko kodinomistajat ja yrittäjät pyytää, että heidän kodeistaan tai yrityksistään otetut kuvat poistetaan?
V. Otamme vastaan kasvoja tai ihmisiä, koteja, autoja, väkivallantekoja, alastomuutta tai laitonta materiaalia koskevia sumentamis- ja poistopyyntöjä. Kaikki pyynnöt käsitellään tapauskohtaisesti.
Microsoft
Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman johtava ohjelmistotuotteiden, -ratkaisujen ja -palveluiden toimittaja, joka auttaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuuksia uusilla innovatiivisilla tavoilla. Suomessa Microsoftin palveluksessa työskentelee 280 henkilöä, joiden visiona on yhdessä yli 3000 yhteistyökumppanin kanssa auttaa asiakasta menestymään Microsoftin ratkaisujen avulla. Maailmanlaajuisesti Microsoftilla on noin 92 000 työntekijää yhteensä 102 maassa. Heinäkuussa 2011 päättyneenä tilivuonna Microsoftin liikevaihto oli 69.94 miljardia US dollaria.
Lehdistötiedote 19.4.2012
Suomen ympäristökeskus ja Microsoft Oy kumppaneineen järjestävät toisen Kansallisen etätyöpäivän perjantaina 21.9.2012. Viime syksynä kampanjaan osallistui yli 10 000 suomalaista ja lähes 200 organisaatiota. Tänä vuonna kampanjassa nostetaan esille etätyön pelisäännöt ja luottamus. Kampanjan suojelijana toimii työministeri Lauri Ihalainen.
Uusi teknologia mahdollistaa etätyön tekemisen aiempaa helpommin. Muutosta tukevat myös uudenlainen johtaminen, mukautuvat työtilat ja ihmisten asenteiden muutos. Hyötyjinä ovat niin työnantajat, työntekijät kuin ympäristökin.
”Etätyö perustuu luottamukseen työnantajan ja työntekijän välillä. Kun tekniset valmiudet etätyön tekemiseen on rakennettu, myös käytännön pelisäännöistä kannattaa sopia avoimella keskustelulla esimiesten ja henkilöstön välillä”, Microsoft Oy:n henkilöstöjohtaja Tytti Bergman sanoo. ”Meillä jokaiseen palaveriin voi osallistua myös verkon kautta, kenellekään ei tulisi mieleen kyseenalaistaa kollegan työskentelyn tehokkuutta, jos tämä ei ole näköetäisyydellä. Läsnä voi olla mistä tahansa.”
Etätyö yleistyy myös valtionhallinnossa
Myös valtionhallinnon henkilöstö on yhä kiinnostuneempi joustavista työnteon
tavoista. Sopimuksia säännöllisestä etätyöstä tehdään koko ajan lisää ja esimiehiä kannustetaan luomaan mahdollisuuksia etätyölle tehtävissä, joihin se sopii.
"Joustavat työnteon tavat, mukaan lukien etätyö, edistävät tehokkuuden lisäksi työssä jaksamista. Myös työn ja yksityiselämän yhteensovittaminen eri elämänvaiheissa onnistuu paremmin. Etätyöstä on jo paljon hyviä esimerkkejä olemassa, mutta vieläkin tarvitaan lisää tekoja asian tunnetuksi tekemiseksi", hallitusneuvos Tuija Wilska Valtion työmarkkinalaitoksesta sanoo.
Kampanja tuo esiin etätyön monet hyödyt
Vuoden 2011 kampanjasta tehdyn kyselyn perusteella Kansalliseen etätyöpäivään osallistuneet yritykset ovat kokeneet ajasta ja paikasta riippumattoman työn lisäävän tuloksellisuutta, parantavan työssä jaksamista ja luovan työpaikoille myönteistä ilmapiiriä. Lisäksi työntekijät arvostavat työrauhaa, ajansäästöä ja mahdollisuutta rytmittää työ omien tarpeiden mukaan.
”Etätyö pitää mieltää yhdeksi ihan tavalliseksi työskentelytavaksi. Asiantuntijaorganisaatiossa se on erittäin kannatettavaa: etätyössä pystyy keskittymään ja työ on usein toimistossa tehtyä työtä tehokkaampaa”, kertoo yksi kampanjakyselyyn vastanneista.
”Etätyö vaikuttaa merkittävästi esimerkiksi työtyytyväisyyteen. Se ei ole hankalaa, kun käytännöt on kerran mietitty”, toteaa toinen vastaaja.
Mukana olleet organisaatiot perustelivat kampanjaosallistumistaan mm. hyvillä etätyökäytännöillä, ympäristönäkökulmilla sekä halulla edistää etätyötä omassa organisaatiossa ja laajemminkin.
Microsoftin tuore Eurooppa-tasoinen etätyötutkimus puolestaan kertoo, että 63 prosentilla etätyön sallivista suomalaisyrityksistä on kirjatut etätyökäytännöt ja 83 prosenttia yrityksistä hyväksyy etätyönteon. Samanaikaisesti 88 prosenttia vastanneista uskoo teknologian parantavan tiimityöskentelyä.
”Saamamme palaute kertoo selvästi, että tyytyväisimpiä työpaikoilla ollaan silloin, kun etätyö on hyvin suunniteltua ja organisoitua, pelisäännöt ovat selvät ja ne kohtelevat työntekijöitä tasapuolisesti”, kertoo kampanjavastaava Ulla Ala-Ketola Suomen ympäristökeskuksesta.
Tavoitteena osallistujien määrän tuplaus
Viime syksynä järjestettyyn ensimmäiseen Kansalliseen etätyöpäivään osallistui 10 300 henkeä, joiden ansiosta Suomessa jäi ajamatta lähes 400 000 kilometriä työmatkoja, ruuhkissa istuttiin yli 8 000 tuntia vähemmän ja 50 tonnia hiilidioksidia jäi päästämättä taivaalle. Mikäli sama määrä ihmisiä etätyöskentelisi joka perjantai, Suomessa säästettäisiin vuosittain yli 18 miljoonaa työmatkakilometriä ja hiilidioksidipäästöt putoaisivat 2 360 tonnia.
"Tänä vuonna tavoitteenamme on saada tuplasti lisää etätyöpäivään osallistujia. Kampanjan saama palaute oli niin myönteistä, että uskomme ihmisten innostuvan mukaan. Kampanja puhuttelee sekä niitä, jotka tekevät etätöitä että niitä, joiden työhön se sopisi, mutta jotka syystä tai toisesta eivät ole saaneet siihen mahdollisuutta", kampanjavastaava Terhi Jaakkola Microsoftilta sanoo.
Katso lisää etätyöstä ja tule mukaan kampanjaan www.etatyopaiva.fi
Neljä faktaa etätyöstä:
Lisätietoja
Kampanjavastaava Ulla Ala-Ketola, Suomen ympäristökeskus, puh. 040 740 1656, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Kampanjavastaava Terhi Jaakkola, Microsoft Oy, puh. +358 50 5359 169, etunimi.sukunimi@microsoft.com
Henkilöstöjohtaja Tytti Bergman, Microsoft Oy, puh. 050 55 55 342, etunimi.sukunimi@microsoft.com
Etätyö valtionhallinnossa
Hallitusneuvos Tuija Wilska, Valtion työmarkkinalaitos, puh. 09 1603 4919, etunimi.sukunimi@vm.fi
Suomen ympäristökeskus
Suomen ympäristökeskus SYKE on tutkimus- ja asiantuntijalaitos, joka tutkii ympäristön muutoksiin liittyviä ilmiöitä ja kehittää ratkaisuja muutosten hallintaan. Suomen ympäristökeskuksen osaaminen perustuu pitkäaikaiseen ympäristön seurantaan, monipuoliseen tutkimustietoon sekä vankkaan asiantuntemukseen.
Yhteenveto tutkimustuloksista 19.4.2012
Etätyö yleistyy, mutta teknologian hidas omaksuminen sekä jäykkyys yrityskulttuurissa viivästyttävät kehitystä
Microsoftin teettämä tutkimus osoittaa, että eurooppalaisissa yrityksissä on vielä tehtävää joustavan työskentelyn omaksumisessa. Etätyötä mahdollistavaa teknologiaa otetaan verrattain hitaasti käyttöön ja johtamista ei ole vielä osattu täysin sopeuttaa uusiin työtapoihin. Tämä hidastaa tuottavuuden kasvua, kustannussäästöjä sekä työtyytyväisyyden parantumista.
Microsoftin teettämän selvityksen mukaan suurin osa länsieurooppalaisista yritysjohtajista suhtautuu hyvin toiveikkaasti etuihin, joita joustavat työkäytännöt voivat tuoda liiketoiminnalle ja työntekijöille. Silti strategiat uusien työskentelytapojen toteuttamiseksi näyttävät käytännössä olevan vielä tekemättä. Vaikka yritykset yhä useammin antavat työntekijöilleen vapautta valita missä ja milloin työnsä tekee, suurin este työntekijän näkökulmasta on oikean teknologian saatavuus sekä johdon ohjaus. Täysin joustava työskentely on todellisuutta vain tietotyöntekijöiden vähemmistölle eurooppalaisissa yrityksissä.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksen toteutti Vanson Bourne marraskuussa 2011. Haastateltavia yrityspäättäjiä oli yhteensä 1 500 viidessätoista Länsi-Euroopan maassa. Suomessa haastatteluja tehtiin 100.
Poimintoja tutkimustuloksista Suomessa (suluissa Länsi-Euroopan keskiarvo):
Lehdistötiedote 26.3.2012
Mobiilisovellusten kehittäjille tarjolla rahoitusta, koulutusta, tukea sekä liiketoimintamahdollisuuksia Microsoftin ja Nokian käynnistäessä uuden AppCampus-ohjelman Aalto-yliopistossa.
Microsoft ja Nokia investoivat seuraavan kolmen vuoden aikana kumpikin enimmillään yhdeksän miljoonaa euroa uuteen Aalto-yliopistossa toteutettavaan mobiilisovellusten kehitysohjelmaan ja vauhdittavat näin Suomen ja kansainvälisen mobiiliekosysteemin innovaatio- ja liiketoimintamahdollisuuksia. AppCampus-ohjelman tavoitteena on synnyttää uusien mobiiliyritysten sukupolvi tukemalla innovatiivisten mobiilisovellusten ja -palveluiden kehittämistä Windows Phone -ekosysteemiin ja Nokian muihin käyttöjärjestelmiin mukaan lukien Symbian- ja Series 40 -alustat.
Aalto-yliopiston johtama ja hallinnoima AppCampus-ohjelma käynnistyy toukokuussa 2012. Ohjelman tavoitteena on houkutella tuhansia sovellusehdotuksia opiskelijoilta ja yrittäjiltä ympäri maailman. Aalto-yliopisto tukee merkittävällä tavalla AppCampus-ohjelmaa tarjoamalla tilat ja muun infrastruktuurin, valmennusta sekä väylän akateemiseen ja liikemaailman verkostoihin.
Ohjelma tarjoaa mobiilisovellusten kehittäjille rahoitusta sekä syvällistä tukea kuten koulutusta mobiiliteknologioissa, muotoilussa ja käytettävyydessä. Windows Phone Marketplacen ja Nokia Kaupan kautta ohjelmaan osallistuvat voivat saada sovelluksilleen globaalin jakelukanavan kuluttajille ympäri maailman. Mobiilialan konkarit tarjoavat osallistujille business-mentorointia sekä ohjausta ideoiden kaupallistamiseen. Innovaatioiden immateriaalioikeudet säilyvät kuitenkin ohjelman osallistujilla.
"Suomalainen ICT-ala ja -osaamispääoma on yksi maailman kilpailukykyisimmistä erityisesti mobiiliteknologioissa", sanoi pääministeri Jyrki Katainen ohjelman julkistustilaisuudessa. "Suomi hyödyntää uutta teknologiaa ennakkoluulottomasti, ja kulttuurissamme arvostetaan korkealle koulutusta ja teknologiainnovointia. Siksi nuorella sukupolvellamme on nyt nähtävissä kasvava kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan niin Aalto-yliopistossa kuin muuallakin. Nokian ja Microsoftin yhteistyö on tärkeä investointi kasvavaan ekosysteemiin. Tämä tarjoaa paikalliselle startup-yhteisöllemme jännittävän mahdollisuuden ja pääsyn globaaleille markkinoille."
"AppCampus tarjoaa ennennäkemättömän mahdollisuuden yrittäjille siirtää ideat käytäntöön ja luoda maailmanluokan mobiilituotteita. Haluamme kääntää uuden sivun mobiililalalla ja vahvistaa Suomen asemaa mobiiliteknologian edelläkävijänä. Vastaavaa investointia alkuvaiheen konsepteihin on harvoin nähty tällä toimialalla ja se osoittaa, miten paljon Nokia ja Microsoft arvostavat suomalaista osaamista”, Microsoft Oy:n toimitusjohtaja Ari Rahkonen puolestaan sanoi.
"Olemme ylpeitä tämän ohjelman julkistamisesta. Se helpottaa sekä uusien että nykyisten kehittäjien mahdollisuuksia luoda seuraavan sukupolven ainutlaatuisia mobiilisovelluksia ja -kokemuksia. Kumppanuus auttaa kehittäjiä ideoimaan ja kaupallistamaan ideat maailmanlaajuisesti Windows Phone Marketplacen ja Nokia Kaupan kautta", kehitysjohtaja Kai Öistämö Nokiasta toteaa.
"Olennainen osa Aalto-yliopiston missiota on vahvistaa Suomen kilpailukykyä. Olemme tyytyväisiä voidessamme toimia kotipesänä ohjelmalle, joka konkreettisesti edesauttaa uusien tietojen ja taitojen käyttöönottoa ja luo yrittäjyyttä", Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri esitteli avauspuheenvuorossaan.
"Teknologiakehityksemme ja Aalto Venture Garagen avulla Aalto-yliopiston yhteisö on edesauttanut yli 30 yrityksen syntymistä ja kasvua viimeisen kahden vuoden aikana. Näistä moni on toiminut mobiilisovellusalalla. Teemme jo yhteistyötä ympäri maailmaa tulevien ihmisten ja ideoiden kanssa ja yhteistyö Microsoftin ja Nokian kanssa vahvistaa entisestään tätä globaalia verkostoamme. Tämä ohjelma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden muuttaa sovellusidea liiketoiminnaksi maailmanluokan yritysten ja neuvonantajien avustuksella", lisäsi Will Cardwell, AppCampusta hallinnoivan Aalto University Center for Entrepreneurshipin vetäjä.
"Opiskelijayhteisömme tavoitteena on yrittäjyyden ja start up -yritysten tukeminen ja niiden määrän kasvattaminen. Toivotamme erittäin tervetulleiksi AppCampuksen tuomat mahdollisuudet ja verkoston", Aalto Entrepreneurship Societyn hallituksen jäsen ja Windows Phone Aalto -yhteisön puheenjohtaja Teemu Tapanila kommentoi.
Lisätietoja AppCampus-ohjelmasta
Mobiiliyrittäjät voivat hakea rahoitusta AppCampus-ohjelmasta toukokuusta 2012 alkaen. http://appcampus.aalto.fi/
Lisätietoja:
Ari Rahkonen, toimitusjohtaja, Microsoft Oy, puh. +358 40 515 5212, ari.rahkonen@microsoft.com
Nokia: viestintä, puh. +358 7180 34900, press.services@nokia.com
Will Cardwell, Head of Aalto University Center for Entrepreneurship, puh. +358 40 514 1325, will.cardwell@aalto.fi
Aalto-yliopisto: viestintä, puh. +358 50 321 7034, viestinta@aalto.fi
Nokia
Nokia on maailman johtava langattoman viestinnän yritys, jonka tuotteista on tullut olennainen osa ihmisten elämää ympäri maailmaa. Joka päivä yli 1,3 miljardia ihmistä käyttää Nokian laitteita tallentaakseen ja jakaakseen kokemuksia, hakeakseen tietoa, löytääkseen määränpäähänsä tai yksinkertaisesti puhuakseen toisilleen. Nokian edistyksellinen teknologia ja muotoilu ovat tehneet sen brändistä yhden maailman tunnetuimmista. Lisätietoja on saatavilla osoitteesta: http://www.nokia.com/about-nokia
Aalto University Center for Entrepreneurship
Aalto-yliopiston Center for Entrepreneurship (ACE) tarjoaa kaupallistamiseen, innovaatioihin ja startup-yrittäjyyteen liittyviä palveluja Aalto-yliopiston tutkijoille, opiskelijoille ja muille kumppaneille. Tuemme innovaatioita ja kasvuyrittäjyyttä myös tutkimuksen ja opetuksen keinoin kaikissa Aalto-yliopiston korkeakouluissa. ACE on mainetta saavuttaneiden Aalto Venture Garagen ja Startup Saunan kumppani ja yksi tukijoista. Lisätietoja: www.aalto.fi, ace.aalto.fi
Aalto Entrepreneurship Society
Aalto Entrepreneurship Society, AaltoES, on Euroopan laajin ja aktiivisin yrittäjyysyhteisö. Kokoamme lahjakkaat opiskelijat ja tutkijat Aalto-yliopistossa ja sen ympäriltä luomaan uusia yrityksiä ja verkottumaan kansainvälisesti. Lisätietoja: www.aaltoes.com
Lehdistötiedote 15.2.2012
Lähes puolet suomalaisista pk-yrityksistä käyttää jo pilvipalveluita. Teknologian ja pilviratkaisujen uskotaan tuovan konkreettista apua ja jopa ratkaisevan menestyksen taloudellisesti vaikeina aikoina.
Microsoft tutki pk-yritysten kasvuodotuksia ja suhtautumista pilvipalveluihin teettämällä kyselytutkimuksen 21 Euroopan maassa*.
Pk-yrittäjät: Pilvipalvelut lisäävät toiminnan joustavuuttaSuomalaisista pk-yrityksistä 44 % ilmoittaa käyttävänsä pilvipalveluita liiketoiminnassaan. Suomalaisista suuryrityksistä pilvipalveluja käyttää 64 % **. Yritykset kertovat saavansa niistä konkreettisia hyötyjä: 52 % sanoo liikeasioiden olevan joustavampaa, 39 % kertoo niiden säästävän kuluja ja 18 % sanoo, että ne ovat tehneet yrityksestä innovatiivisemman. Suomalaiset pk-yrittäjät arvioivat olevansa vahvoilla it-teknologian suhteen. Ainoastaan 15 % uskoo muiden Euroopan maiden pk-yritysten tietävän enemmän tietotekniikasta.
Valtaosa vastaajista katsoo tietotekniikalla olevan tärkeä rooli liiketoiminnassaan. Yli kaksi vastaajaa kolmesta (67 %) on sitä mieltä, että tietotekniikan rooli talouskriisistä selviämiseen on keskeinen. Yhtä moni (67 %) sanoo tietotekniikan jopa ratkaisevan sen, menestyykö heidän liiketoimintansa vai pelkästään selviytyy.
”Meidän yrityksellemme pilvipalvelut ovat tuottaneet konkreettisia hyötyjä toiminnan tehostumisena. Olemme ottaneet käyttöön Microsoft Office 365 -ohjelmistot palveluna Elisalta. Nyt asentajamme voivat työstää asiakirjat saman tien kuntoon suoraan työmaalla, eikä heidän tarvitse käydä toimistolla keikkojen lomassa”, espoolaisen Sähköpalvelu Stirkkinen Oy:n toimitusjohtaja Esko Stirkkinen kertoo.
Pilvi on mukautuva, mutta tietoturvasta on vielä turhia ennakkoluuloja”Pk-yritykset voivat ottaa pilvipalveluna vikkelästi käyttöön uusimmat sovellukset ja siten nostaa järjestelmiensä kyvykkyydet suuryritysten tasolle ja parantaa kilpailuedellytyksiään. Vaadittavat alkuinvestoinnit ovat pienet, ja pilvipalvelut mukautuvat nopeasti ja joustavasti pk-yritysten muutoksiin ja kasvutarpeisiin”, tiivistää Microsoftin pk-yrityksistä vastaava johtaja Markku Pulkkinen pilvipalveluiden hyötyjä.
”Pilvipalvelujen avulla pienetkin yritykset pääsevät hyödyntämään suuryritysten käytössä olevia teknologioita. Pk-yrityksille joustavuus on tärkeää, ja uusien ratkaisujen ansiosta työtä on mahdollista tehdä ajasta ja paikasta riippumatta. Samat sovellukset ovat käytössä niin mobiililaitteelta kuin omalta työkoneeltakin. Office-ohjelmilla tehtyjä tiedostoja voi työstää suoraan matkapuhelimelta ja ne voi jakaa Sharepointin avulla”, Elisan IT-liiketoiminnasta vastaava johtaja Satu Kiiskinen toteaa.
Tietoturvauhat kuitenkin huolestuttavat pk-yrittäjiä jonkin verran. 28 % pk-yrittäjistä arvioi, että pilvessä sijaitsevat tiedot eivät ole turvassa ja 82 % haluaa tietää missä heidän tietonsa sijaitsee. ”Ennakkoluulojen vahvuus yllättää, sillä itse asiassa pilvipalvelut mahdollistavat paremman tietoturvatason kuin mitä moni pk-yritys muuten voisi saavuttaa. Meillä riittää vielä tekemistä tämän asian kirkastamisessa, erityisesti pienissä yrityksissä”, sanoo Markku Pulkkinen.
AVAINLUKUJA: Pk-yritykset ja pilvi
AVAINLUKUJA: Tutkimuksen päätulokset Suomessa (suluissa koko Euroopan tulos)
* Tutkimus tehtiin loka-marraskuussa 2011 tutkimusyhtiö Vanson Bournen toimesta 21 Euroopan maassa: Itävalta, Sveitsi, Belgia, Tanska, Suomi, Saksa, Irlanti, Italia, Alankomaat, Norja, Portugali, Espanja, Ruotsi, Iso-Britannia, Tšekki, Kreikka, Unkari, Puola, Romania, Venäjä ja Ukraina. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 2100 alle 250 hengen yrityspäättäjää ja -yrittäjää, tasaisesti eri maissa ja kokoluokissa. Suomessa vastaajia oli 100.**Avanade: Cloud computing -tutkimus, 2011
Lisätietoja:Camilla Lindfors, Microsoft Oy, viestintäjohtaja puh. 040 838 6686, camilla.lindfors@microsoft.comMarkku Pulkkinen, Microsoft Oy, johtaja, pienet ja keskisuuret yritykset, liiketoimintaratkaisut ja kumppanit, puh. 040 511 6239, markku.pulkkinen@microsoft.comSatu Kiiskinen, Elisa Oyj, IT-liiketoiminnasta vastaava johtaja, puh. 050 506 3757, etunimi.sukunimi@elisa.fi
Vuonna 1975 perustettu Microsoft on maailman johtava ohjelmistotuotteiden, -ratkaisujen ja -palveluiden toimittaja, joka auttaa yrityksiä, organisaatioita ja ihmisiä hyödyntämään tietotekniikan mahdollisuuksia uusilla innovatiivisilla tavoilla. Suomessa Microsoftin palveluksessa työskentelee 260 henkilöä, joiden visiona on yhdessä yli 3000 yhteistyökumppanin kanssa auttaa asiakasta menestymään Microsoftin ratkaisujen avulla. Maailmanlaajuisesti Microsoftilla on noin 92 000 työntekijää yhteensä 102 maassa. Heinäkuussa 2011 päättyneenä tilivuonna Microsoftin liikevaihto oli 69.94 miljardia US dollaria.
Lehdistötiedote 7.2.2012
Microsoftin tietoturvaindeksi kertoo tietokoneen ja internetin käytön turvallisuudesta
Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat tietoturva-asioissa eurooppalaista kärkikastia, mutta myös suomalaisilla on opittavaa, miten suojautua kyberrikollisilta.
Microsoftin tuoreen eurooppalaisen, 11 000 vastaajan tietoturvatutkimuksen mukaan suomalaiset ovat hyvin ajan tasalla tietoturvasta verrattuna moneen muuhun Euroopan maahan. Suomi saavutti tutkimuksen tietoturvaindeksissä pistemäärän 50, kaikkien maiden keskilukeman ollessa 44*. Kyberrikokset, kuten verkkourkinta ja identiteettivarkaudet, ovat kuitenkin koko ajan olemassa oleva vaara eivätkä suomalaisetkaan voi ulkoistaa itseään tältä tosiasialta. Tänään vietettävä Euroopan komission Tietoturvapäivä muistuttaa tietoturvan tärkeydestä ja pyrkii aktivoimaan netin käyttäjiä vartioimaan verkkokäyttäytymisensä turvallisuutta. Suomen tietoturvaviikosta löytyy tietoa www.tietoturvakoulu.fi -sivustolta.
Tutkimus osoittaa, että altistuminen tietoturvariskeille tapahtuu ohjelmistopohjaisten uhkien sijaan entistä enemmän sosiaalisten verkostojen kautta. Ihmiset osaavat suojata itsensä palomuureilla, viruksentorjuntaohjelmilla ja vahvoilla salasanoilla, mutta yli puolet tutkimukseen vastanneista eivät hanki tuoretta tietoa siitä, miten suojella identiteettiään ja välttyä identiteettivarkauksilta.
"Suomi on perinteisesti sijoittunut hyvin, kun on mitattu yleisen viestintäverkon teknistä turvaa ja verkon ylläpitäjien ripeyttä tietoturvaloukkausten käsittelyn suhteen. Tästä olemme olleet syystäkin ylpeitä, mutta hieman on jäänyt askarruttamaan, miten tietokoneen ja verkon käyttäjien oma tietoturva on Suomessa hoidettu. Microsoftin kyselytutkimus antaa arvokasta lisätietoa, joka auttaa meitä kehittäessämme omaa valistustoimintaamme”, kertoo Viestintäviraston tietoturvayksikön CERT-FI:n päällikkö Erka Koivunen.
"On tärkeää muistaa, että käyttäjät voivat omilla toimillaan suojata identiteettinsä, tietonsa ja koneensa valtaosalta verkon riskeistä. Microsoftin tietoturvaindeksi ja Tietoturvapäivä ovat hyviä tapoja osoittaa kipupisteet, joihin ihmisten kannattaa kiinnittää huomionsa kodin ja työpaikan tietoturva-asioissa. Valtaosa meistä osaa jo jättää epäilyttävät sähköpostin liitetiedostot avaamatta, mutta kuinka moni osaa ja viitsii ottaa käyttöön verkkourkintaa estäviä suodattimia ”, kysyy Microsoftin tietoturva-asiantuntija Kimmo Bergius.
Kyberrikollisten ottaessa käyttöön kaiken aikaa kehittyneempiä keinoja ovat tavalliset kuluttajat entistä potentiaalisempia kohteita sosiaalisten verkostojen kautta tuleville hyökkäyksille. Tutkimus kertoo kuitenkin, että vain puolet kyselyyn vastanneista ihmisistä muuttaa sosiaalisen verkon palveluissa yksityisyysasetuksia ja vain 29 prosenttia käyttää verkkourkinta- ja selainsuodattimia. Suomessa vastaavat luvut ovat 45 ja 40 prosenttia. Samaan aikaan 90 prosenttia suomalaisista on asentanut koneelleen viruksentorjuntaohjelman.
Microsoft vahvasti mukana verkkoturvallisuuden vahvistamisessa
Yli 600 Microsoftin työntekijää 20 Euroopan maassa auttaa erityisesti lapsia ja perheitä turvalliseen netin käyttöön. Tietoturvapäivänä opastetaan yli 98 000 lasta, opettajia ja vanhempia ympäri Euroopan toimimaan verkossa turvallisemmin.
"Tämä on meille erittäin tärkeä asia. Haluamme omin toimin, yhdessä koko toimialan sekä viranomaisten kanssa tehdä kaikkemme, että kuluttajat voivat turvallisin mielin hyödyntää verkon ja tietotekniikan mahdollisuuksia. Onnistuaksemme tarvitsemme myös kuluttajien aktiivisuutta", Bergius linjaa.
Microsoft tarjoaa asiakkailleen useita maksuttomia keinoja parantaa verkkoturvallisuutta ja suojata lapsiaan. Esimerkiksi Windows 7 käytönvalvonta, Windows Liven perheturva-ohjelma sekä Zune ja Windows Media Centerin ja Xboxin perheasetukset auttavat vanhempia asettamaan rajat lasten tietokoneen käytölle, pelaamiselle ja pitämään heidän verkkoseikkailunsa turvallisempina. Myös Internet Explorer 9 -selaimen asetukset mahdollistavat verkkosisällön valvotun käytön. Microsoft Security Essentials puolestaan tarjoaa reaaliaikaisen suojauksen koti- tai pienyritystietokoneelle viruksia, vakoiluohjelmia ja muita haitallisia ohjelmia vastaan.
Tutkimuksen päätulokset Suomessa (suluissa koko Euroopan tulos):
Tietoturvaindeksi ikäryhmittäin
14-24
25-29
30-44
45-59
60+
52.9
53.3
50.9
48.4
46.5
Tietoturvaindeksi vanhemmuuden mukaan
Perheelliset
Ei lapsia
48.3
*Tulokset perustuvat Microsoftin tietoturvaindeksiin (MCSI), jota varten kerättiin vastauksia 11 000 ihmiseltä 27 Euroopan maassa. Suomessa vastaajia oli 502.
MCSI-tietoturvaindeksi
0-19. Palaa perusteisiin – Tämä tulos viittaa siihen, ettei käyttäjä hyödynnä edes perustason tietoturvapalveluja, vaikka suuri osa niistä on maksutta tarjolla.
20-79. Paranna pikkuisen – Tulokset tässä kategoriassa viittaavat siihen, että tietoturvan perustat on kunnossa, mutta pienellä vaivannäöllä tilanne voisi olla vielä parempi erityisesti sosiaalisen median kohdalla.
80-100. Jatka samaan malliin – Tämän tason tulos kertoo, että käyttäjä on hyvin selvillä verkon uhista, sekä olemassa olevista että nousevista, ja on suojautunut hyvin uhkia vastaan.
Kimmo Bergius, Microsoft Oy, tietoturva-asiantuntija, puh 050 342 8739, kimmo.bergius@microsoft.comTeija Laine, Microsoft Oy, viestintäpäällikkö puh. 050 5541638, i-teijal@microsoft.comErka Koivunen, Viestintävirasto, CERT-FI-yksikön päällikkö, puh. 09 6966 737, erka.koivunen@ficora.fiTutkimusyhteenveto: tomi.ertovaara@sekpublic.fi
http://www.microsoft.com/security/resources/sid.aspxhttp://www.microsoft.com/Presspass/emea/presscentre/pressreleases/February2012/03-02SaferInternetDay.mspx
Lehdistötiedote 15.11.2011
Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen valittiin tänään Microsoftin Business Summit -tapahtumassa vuoden 2011 Innovaatiojohtajaksi. Valintaraadin mukaan Karvinen on saanut Stora Enson haastamaan Rethink-kampanjalla tehokkaasti sekä omaa yhtiötään että koko toimialaa.
Stora Enson toimitusjohtajana vajaat viisi vuotta työskennelleelle Jouko Karviselle nimitys oli iloinen yllätys.
"Tämä on upea tunnustus koko Stora Enson joukkueelle. Innovaatio lähtee liikkeelle siitä, että toimitusjohtajalla on kanttia palkata itseään fiksumpia alaisia. Näin luodaan joukkue, joka keskustelun, erilaisuuden tai jopa konfliktien kautta synnyttää jotain uutta – kyseenalaistaa, innovoi ja uudistaa", Karvinen sanoo.
Valintaraati luonnehtii Jouko Karvisen olevan todellinen Mr. Rethink Suomessa ja korostaa, että Karvinen on saanut johtamansa yhtiön henkilöstön haastamaan itsensä käytännön arjessa ja lähtenyt Rethink-kampanjalla haastamaan tehokkaasti sekä omaa yhtiötään että koko toimialaa.
"Lahjakkaimmille taiteilijoille ja menestyneimmille liike-elämän eri funktioiden edustajille on jo pitkään jaettu palkintoja, mutta Vuoden Innovaatiojohtajakilpailussa haluamme löytää luovuutta ja muutosta edistäviä johtajia ja tehdä heidän ajamaansa arvokasta uudistustyötä tunnetuksi", valintaraadin puheenjohtaja Anthony Gyursanszky, Microsoft Oy:n markkinointi- ja liiketoimintajohtaja, kertoo. Vuoden Innovaatiojohtaja voidaan löytää mistä tahansa organisaatioroolista. "Jouko Karvinen on omassa organisaatiossaan vahvasti tukenut työntekijöiden luovuutta ja riskinottoa. Samalla hän on kääntänyt koko yrityskulttuuria ja organisaatiota innovaatioasentoon, mikä on antanut yhtiölle mahdollisuuden luoda itsensä uudestaan."
2010 käynnistetyllä Vuoden Innovaatiojohtajan valinnalla on tarkoitus lisätä julkista keskustelua uudenlaisen johtamiskulttuurin tarpeellisuudesta muuttuvassa maailmassa, jotta suomalaisten yritysten ja koko Suomen kilpailukykyä saadaan parannettua. "Uskomme että innovaatiotoiminnan ymmärtäminen laaja-alaisesti kannustaa innovatiivisuuteen muuallakin kuin tuotekehityksessä ja tutkimuksessa. Kansalliselle kilpailukyvyllemme on tärkeää nykyisten suuryritystemme liiketoimintastrategioiden innovatiivinen uudistaminen, ja tässä mielestämme Jouko Karvisen luotsaama yhtiö on erinomaisella tiellä ja hyvänä esimerkkinä myös muille perinteisen teollisuuden yrityksillemme Suomessa", Gyursanszky sanoo.
Suomen Vuoden Innovaatiojohtajan valintaraadissa toimivat Gyursanszkyn lisäksi Accenturen Nordic Managing Director Frank Korsström, innovaatiotoimittaja Jyrki Alkio, Via Groupin toimitusjohtaja Tero Kauppinen, innovaatiojohtamisen koulutusohjelma IMO sekä Microsoftin toimitusjohtaja Ari Rahkonen.
Microsoft kumppaneineen käynnisti Vuoden Innovaatiojohtaja -kunniamaininnan tukeakseen suomalaisen innovaatiokulttuurin kehittymistä.
Toimitusjohtaja Jouko Karvinen, Stora Enso Oyj, puh. 02046 21410
Markkinointi- ja liiketoimintajohtaja Anthony Gyursanszky, Microsoft Oy, p. 050 592 8556
Lehdistötiedote 14.11.2011
Videotervehdys, sähköinen valokuva-albumi tai kyläily Kinectin kautta – jaettu joulu Microsoftin palveluilla
Tuoreessa Microsoftin kansainvälisessä MSN-tutkimuksessa selvitettiin eurooppalaisten joulunviettotottumuksia ja lahjatoiveita. Tutkimukseen otti osaa yli 10 000 vastaajaa 12 Euroopan maasta – Suomessa kyselyyn vastasi 1 297 ihmistä. Tutkimuksessa selvisi, että suomalaiset kaipaavat talviseen juhlaan lisää hauskuutta pelien pelaamisella, ja että suomalaisia joulutervehdyksiä lähetetään perinteisten tapojen lisäksi paljon myös sosiaalisen median tai sähköpostin välityksellä. Välimatkat ovat ongelma myös joulupyhien aikaan ja tekniset palvelut tuovat tähän helpotusta. Lisäksi tekniset laitteet ovat suosittuja etenkin miesten lahjatoivelistoilla.
Yli viidennes (21 %) tutkimukseen vastanneista kertoi, että he viettävät joulua pienemmällä joukolla välimatkojen ja matkustusongelmien vuoksi. Etenkin 25–29-vuotiailla on ongelmia välimatkojen kanssa: 29 % kertoo, ettei osa niistä, joiden kanssa he haluaisivat viettää joulua pääse paikalle.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset kaipaavatkin jouluun enemmän hauskuutta. Kysyttäessä, miten omia jouluperinteitä haluttaisiin muuttaa, 28 % vastaajista kertoi, että he toivoisivat joulun ajalle enemmän pelien pelaamista ja hauskanpitoa. Saman vastauksen antoi jopa 42 % 14–24-vuotiaista, ja miltei viidennes (18 %) heistä pitääkin videopelien pelaamista yhtenä lempitavoistaan viettää joulua.
"Tämä tutkimus osoittaa, että teknologia on korvaamaton keino pitää perheenjäsenet ja ystävät lähellä ja pitää hauskaa – vaikka välimatkat olisivatkin suuria. Uudenlaisien ratkaisujen, kuten Xbox Kinect -pelien ja Windows Live Messenger -palvelun videopuhelutoiminnon avulla koko perheen on helppoa pitää hauskaa yhdessä", kertoo Windows-liiketoiminnasta vastaava johtaja Tom Toivonen.
Joulutoivotukset sosiaalisessa mediassa ja sähköpostitse
Sosiaalisesta mediasta on tullut tärkeä joulutervehdysten lähetyskanava etenkin nuorten keskuudessa. Yli neljännes (26 %) 14–24-vuotiaista kyselyyn vastanneista lähettää hyvän joulun toivotukset mieluiten juuri internetin yhteisöpalvelujen välityksellä. Naiset (14 %) kuitenkin suosivat sosiaalista mediaa tervehdysten lähettämisessä miehiä (7 %) tuplasti enemmän.
Myös Microsoftin palveluihin tutustunut designer Tiia Vanhatapio luottaa teknologiaan joulunakin.
"Teknologia tekee yhteydenpidosta vaivattomampaa ja monipuolisempaa – joulunakin. Esimerkiksi valokuvien lähettäminen on yksinkertaista, eikä SkyDriven kautta lähetettyjen kuvien koosta tarvitse huolehtia. Lisäksi Windows Live -elokuvatyökalun avulla voi helposti luoda yksilöllisiä joulutervehdyksiä valokuvista ja videoista", Vanhatapio toteaa.
Iäkkäämmät valitsevat yhä useammin sähköisen tervehdyksen perinteisen asemesta – kolmannes (32 %) yli 60-vuotiaista mainitsi sähköpostin yhdeksi lempitavoistaan lähettää joulutervehdyksiä, ja saman verran myös vastaanottaa tervehdyksiä mieluusti juuri sähköpostin kautta.
Tekniset toivelahjat
Etenkin miehet innostuisivat saadessaan pukilta teknisiä lahjoja: yli neljännes (26 %) miehistä ilahtuisi eniten teknisestä joululahjasta, kuten älypuhelimesta, tietokoneesta tai tablet-laitteesta. Naisista samoja laitteita toivoo vain joka kymmenes.
Tutkimuksen mukaan sekä suomalaisten että eurooppalaisten tämän joulun kaikkein halutuimmat tekniset toivelahjat ovat:
1. Tietokone
2. Älypuhelin
3. Tablet-laite
4. Pelilaite tai peli
Teknisten lahjojen joukosta monet nuoret valitsisivat tietokoneen: 29 % 14–24-vuotiaista toivoo juurikin tietokoneen paljastuvan joulupaketista. Miesten keskuudessa suosittuja teknisiä lahjoja ovat pelit ja pelilaitteet, sillä miltei viidennes (17 %) tutkimukseen osallistuneista miehistä pitää teknisenä toivelahjanaan uutta peliä tai pelilaitetta, naisista vain 8 %.
Microsoftin vinkit hauskempaan ja helpompaan joulunviettoon
Yhteys muualla joulua viettäviin läheisiin videopuhelun avulla
Vaikka mikään ei voitakaan joulua kotona, voivat perheet juhlia yhdessä ainakin virtuaalisesti Windows Live Messenger -palvelun videopuhelutoiminnon kautta. Palvelun kautta voi jakaa myös valokuvia ja tiedostoja, sen kautta voi katsoa yhdessä online-videoita ja selata internetiä. Xbox 360:n Video Kinect -videopuhelutoiminnon avulla on myös mahdollista pitää yhteyttä läheisiin suoraan kotisohvalta televisioruudun välityksellä. Palvelu on korvaamaton tapa saada muualla olevat perheenjäsenet mukaan joulujuhlaan.
Jouluiset tervehdykset perille videokortilla
Windows Liven elokuvatyökalulla on helppoa luoda hauska vaihtoehto perinteiselle joulutervehdykselle. Maksuttoman elokuvatyökalun voi ladata Microsoftin kotisivuilta. Videotervehdyksellä voi kätevästi välittää joulutunnelmaa muualla asuville ystäville.
Jouluotokset jakoon valokuvavalikoiman kautta
Windows Liven valokuvavalikoiman avulla on helppoa jakaa joulun valokuvat ja editoida otoksista täydellisiä, vieläpä ilmaiseksi. Valokuvavalikoiman avulla voi myös luoda kuvaesityksiä ja yhdistää useita kuvia upeiksi panoraamoiksi. Valokuvat saa napin painalluksella jaettua Facebookissa tai ladattua Windows Live SkyDrive -palveluun, josta ne saa kätevästi esimerkiksi Windows Phone -älypuhelimeen tai muihin laitteisiin.
Maksuttomat Windows Live -ohjelmat ovat ladattavissa osoitteessa
http://explore.live.com<http://media.ne.cision.com/l/gaffdkxg/explore.live.com/>.
MSN:n kyselyyn vastasi yhteensä 11 658 ihmistä 12 Euroopan maasta: Itävallasta, Belgiasta, Tanskasta, Kreikasta, Irlannista, Italiasta, Hollannista, Puolasta, Portugalista, Venäjältä, Espanjasta ja Suomesta ajalla 17.–25.10.2011.
Tom Toivonen, liiketoimintajohtaja, puh. +358503429998, sähköposti tom.toivonen@microsoft.com<mailto:tom.toivonen@microsoft.com>
Tanja Säde, tuotemarkkinointipäällikkö, puh +358407330750 sähköposti tanja.sade@microsoft.com<mailto:tanja.sade@microsoft.com>