PASS (Professional Association for SQL Server) (http://www.sqlpass.org) on kansainvälinen SQL Server -ammattilaisten yhteisö joka perustettiin vuonna 1999 Microsoftin ja CA:n aloitteesta ja joka toimii täysin itsenäisesti ja riippumattomasti. Sen tavoitteena on mm. toimia miljoonien SQL Server -käyttäjien verkostona ja koulutusorganisaationa. Hiljattain myös Suomeen on perustettu paikallinen PASS -organisaatio (PASS Helsinki) ja se toimii vapaaehtoisvoimin. Tällä viikolla Seattlessa järjestetään PASS Summit 2011 ja meitä suomalaisia on pitkälti yli toistakymmentä osallistumassa konferenssin koulutustapahtumiin, työpajoihin ja erilaisiin oheistapahtumiin. Suosittelen PASS -organisaatioon liittymistä ylläolevan linkin kautta kaikille, jotka ovat jollain tavalla tekemisissä SQL Serverin, sen Business Intelligence -komponenttien tai Microsoft Data Platformin kanssa. Rekisteröinti on maksuton ja rekisteröityneet käyttäjät saavat käyttöönsä runsaasti maksutonta koulutusmateriaalia, jota yhteisö tuottaa ja jakaa toisilleen. T. Marko
PS Bloggaaminen on ollut hiljaisempaa viime aikoina työkiireiden vuoksi. No, se toisaalta tarkoittaa sitä että SQL Server ja Microsoftin tiedonhallinta- ja BI-ratkaisut kiinnostavat kumppaneita ja asiakaskuntaa. Yritän tässä nyt kuitenkin aktivoitua tämän blogikirjoittelunkin suhteen. :)