Kirjoitin maaliskuussa Microsoft Certified Master: SharePoint Server 2010-koulutukseni tiimoilta kuulumisia.
Etäluentojen ohella valmistauduin huhtikuun ajan kahteen loppukokeeseen, joista olin kuullut hurjia tarinoita.

Näistä ensimmäinen – Knowledge Exam – on samankaltainen kuin muut Prometricin kautta
tehtävät monivalintatestit esimerkiksi MCTS ja MCITP-sertifioinnit. Aikaa tähän
olisi neljä tuntia. Tein testin huhtikuun lopussa valmistauduttuani testiin
noin sadan tunnin ajan lukemalla ja labroja tekemällä. Olen aiemmin tehnyt
viitisenkymmentä Prometricilla suoritettavaa sertifiointitestiä ja ehkä
turhankin itsevarmasti arvioin, että tämä olisi ns. helppo homma. Luulot otettiin
kyllä tältä pojalta nopeasti pois, kun sain toukokuun aikana tulokset: Fail.

Keräsin pari viikkoa happea ja viimeistelin projekteja ennen juhannusta. Tiesin aika
tarkasti omat heikkouteni ja keskityin tankkaamaan näitä osa-alueita.
Harmillisesti moni kokonaisuus SharePointissa on sellainen joita näillä
leveysasteilla harvemmin pääsee oikeissa projekteissa työstämään. Mainittakoon
esimerkiksi multi-tenancy, Records Management ja laajat Enterprise
Search-toteutukset.

Tein Knowledge-testin uusinnan kesäkuun alussa ja läpäisin testin. Puolet takana ja
vaikeampi Lab Exam edessä – sopivasti ennen juhannusta ja kesälomakautta, jonka
ajattelin pitää heinäkuussa. Varasin jälkimmäisen testin juhannusviikolle.
Edessä olisi 8 tunnin testi oikeassa SharePoint-ympäristössä. Aloitin testin
eräänä keskiviikkoiltana klo 16:30 ja lopetin testin yhdeltä yöllä. Välissä
pidin yhden viiden minuutin kahvinkeittotauon. Henkisesti labratesti oli
erittäin raskas ja stressaava – aika tuntui jatkuvasti loppuvan kesken, kun
tehtävät veivät ongelmasta toiseen. Tämänkin testin läpäisy jäi muutamasta
virheestä läpäisemättä ensimmäisellä kerralla. Täysin ansaitusti tankkasin
heinäkuun lisää, suunnilleen 120 tuntia juhannuksen ja heinäkuun puolivälin
aikana. Tässä vaiheessa täytyy kyllä kiittää avovaimoa ja perhettä tuesta ja
joustavuudesta..

 Lab Exam meni ”heittämällä” läpi uusintakerralla ja tällä kertaa aikaa jäi jopa yli
– suunnilleen 2 minuuttia. Pari päivää tästä sain tiedon MCM-sertifioinnin onnistuneesta suorittamisesta.
Huh. Testin tekemisen jälkeen olen vihdoin viettänyt lomaa ja nauttinut sateisista
kesäpäivistä. Loman jälkeen on ollut helppo keskittyä Office 2013 ja SharePoint
2013-betabitteihin!

Mitä MCM:stä jäi käteen? Noin kahdeksan kuukauden projektin tuloksena ymmärrys ja
käsitys SharePointin mahdollisuuksista on aivan toisella tasolla. On vaikea
kuvailla sitä tietomäärää, kokemuksia, kontakteja ja hyötyjä joita MCM-koulutus
tarjosi. Rahalle sain enemmän kuin hyvin vastinetta.

MCM-sertifioituja asiantuntijoita on Suomessa nyt yhteensä 7 – taitaa olla jonkin luokan ennätys
väkilukuun suhteutettuna!

Jos olet kiinnostunut MCM-ohjelmasta, tule tapaamaan minua SharePoint User Groupin
tapaamisissa (http://event.spug.fi) tai ole yhteyksissä, opastan mielelläni.

 Jussi

--

Jussi Roine | Chief Architect  | jussi@onsight.fi

Onsight Helsinki | http://www.onsight.fi

Twitter: @jussiroine | Phone: +358-45-237-4849